Viime postauksesta olin unohtanut kirjoittaa mietteitä maanantain möllitreeneistä. Noh, olihan niitä ajatuksia:
Mila teki tosi nätisti töitä, mutta suurimman ongelman aiheutti 1-2 väli! Se siis ei tajunnut lähteä mun äänen suuntaan putkelta, vaan ampaisi joka kerta 10 esteen suuntaan, kunnes kävin hakemassa Milan nenästä vetäen putkelta oikeaan suuntaan. Puomi ja A-kontaktit olivat jo oikein nättejä, ja alkaa neiti pikkuhiljaa pysymään niillä. Ekalla kerralla Mila tosin teki sellaisen hassun teon, että ensiksi meni puomille hyvään stoppiin ja sitten varmisti vielä menemällä uudelleen takaisin ylöspäin ja takaisin kontaktille :D Kivointa ehdottomasti oli 5-7, jolloin Mila teki todella kauniit välistävedot ja melko sulavasti :) Pujotteluille se haki ihan hyvin ja pujottelikin 8-kepin pujottelun hyvällä tahdilla. A-H. Keinutellessa neidillä ei mitään ongelmaa enää!! JES!! Ihana Mila <3
Eilen oli JAT:lla Nemon 1-luokan treenit, joten käytiin muutamen remmiläisen kanssa treenaamassa ennen agitreenejä hieman tokoa. Mila aloitti tokottelut piilopaikkamakuulla. Tehtiin kaksi makuuta, joissa Mila kummassakin pysyi ihan todella nätisti. Vähän pyöri pää välillä, mutta hyvin vähän. Toisessa makauksessa meni vasta toisesta käskystä maahan.
Seuraamisessa piti pitää todella tarkkaan syynissä sitä aaltoilua. Käden asennolla Milan meno rauhoittui. Täyskäännökseenkin alettiin saada vähän tiiviyttä lisää hyvin rauhallisella käännöksellä. Näitä lisää!
Jääviä edestä, saisi olla napakampia! Mutta nyt se sentään tekee kaikki suorassa linjassa mun edessä :) Nouto jes, kaukot SUPER!! Aivan mahtava koira!
Nalan seurauksessa aluksi kontakti tippui, mutta vaadin siltä kontaktia pysähtymällä. Hyvin alkoi pysyä kontakti. Paikka oli mun mielestä ihan kiva nyt. Tosin perusasentoon menoon, piti muistutella, koska Nala ei olisi halunnut istua märälle maalle :(
Jäävät jes ja luoksetulo SUPER!! JES!!
Nouto hyvä ja lähti ekalla käskyllä, jes! kaukot SUPER!! Ihana Nalunen muuten työskentelyltään <3 Mä melkein voisin salaa alkaa toivomaan, että Nala alkaa toimia.. Ehkä..
Tokoilujen jälkeen siirryttiin lämmittelylenkin jälkeen liitelemään: Ensimmäisellä kokeilulla 1-4 meni ihan ookoosti, mutat koska Nemon katseet oli vain A:ssa, niin se ei juossut putkeen. Joten menin kutsumaan 3-putken puoleen väliin putken toiselta puolen. 8-9 väliin meinasi olla hankala saa aluksi tiukempaa käännöstä, mutta pienellä vekillä suunta alkoi vähän onnistua. Ongelmaksi radalla meinasi yllätys-yllätys muodostua jälleen ne kontaktit, kun sinne piti juosta iloisesti joka välissä :D 15-17 onnistui niistolla ja tiukalla käskyn alla menolla :) Kepit oli hyvät! Erikoisinta oli, että Nemo porsasteli ensimmäisen kerran pitkään aikaan puomin alastulokontaktin kanssa ja juoksi läpi! :O Hyi Nemoa!
Nala teki sivussa tosi hienot kontaktit ja kepit ja vielä kummaltakin puolen!
Mila teki kans yllättävän hyvät kontaktit ja se kesti nyt reippaasti ohimenon! :) Keinulle se varasti ihan itse ja useaan kertaan :) Kivaa! Se alkaa siis toimia?! :)
Nala teki sivussa tosi hienot kontaktit ja kepit ja vielä kummaltakin puolen!
Mila teki kans yllättävän hyvät kontaktit ja se kesti nyt reippaasti ohimenon! :) Keinulle se varasti ihan itse ja useaan kertaan :) Kivaa! Se alkaa siis toimia?! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti