Näytetään tekstit, joissa on tunniste BH-kokeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BH-kokeet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. maaliskuuta 2012

TK1 BH Mila, Suomen ensimmäinen BH-kokeen hyväksytysti suorittanut japsi

Olimme tänään Milan kanssa Pieksämäellä BH-kokeissa. Jännitti hirveästi, sillä viimeksi kokeet menivät niin totaalisesti penkin alle, mutta turhaan jännitin, koska Mila ei todellakaan jäänyt matelemaan (paitti henkilöryhmässä vähän hidasti) vaan päinvastoin, se vähän turhankin innokkaasti lähti liikkeelle esim jäävissä..

Milan parina oli rotikka, jota Mila haukkui siinä ilmoittautumisessa ja ajattelin, että tähänkö tämä kaatuu, mutta onneksi Mila kesti loppuun asti ja pysyi paikkamakuussa nätisti. Lopussa katsoin, kun rotikka tuijotti Milaa ja ajattelin, että haluaakohan se syödä Milan, mutta jälkeen päin kuulin, että se olisi halunnut mennä astumaan Milaa. Onneksi se pysyi kuitenkin loppuun asti hallinnassa, olisi pienelle tullut traumat :D

Kaupunkiosuus meni todella hyvin ja Mila oli erittäin rauhallisena kaikissa tilanteissa, jopa odottamaan jäi itsekseen nätisti, vaikka meni häiriökoira ja jokin muukin koira ohi. Hyvähyvä! :)

Kaiken huipuksi Mila on Suomen ensimmäinen japsi, joka on suorittanut kyseisen käyttäytymiskokeen hyväksytysti eli kait sitä vähän voi hehkuttaa ;)

Eli Mila on nyt sitten TK1 BH Mahti Vahdin Ayeme!! <3

Muuta menneellä viikolla tapahtunutta: Ollaan käyty maanantaina agiliitelemässä, torstaina tokoilemassa, perjantaina agiliitelemässä ja vähän tokoilemassa, mutta eipä niissä hirveästi mitään erityistä ole ollut.. Maanantain agitreeneissä tosin sain erinomaisia vinkkejä tekemiseen ja ajatustyötä, miten ehkä vähän vähentää Nemon sekunteja. :)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Päin arsea menneet BH-kokeet

Eilen käytiin Milan kanssa BH-kokeissa Jämsänkoskella. Samantien kun menin koepaikalle ja näin kentän, joka oli "pelto", joka oli leikattu vähän aikaa sitten, niin tiesin, että se oli sitten siinä.. Pellon nurmi ylti Milaa varmaan polviin, joten meininki oli sen mukaista, että Mila oli ihan paineessa ja hysteerinen.. Syynä varmaan se, ettei koskaan olla treenattu edes nurmella, saati sitten pitemmässä heinässä. :(

Seuraaminen kytkettynä: useita lisäkäskyjä, joitain hyviäkin pätkiä oli, mutta pääsääntöisesti rumaa tekemistä. Tyydyttävä

Seuraaminen ilman hihnaa: Alku ookoo, loppua kohti alkoi mennä huonommaksi ja huonommaksi.. Lopussa oli lähdössä kentältä pois, ja inhotti koiran puolesta, joten vapautin kesken tekemisen. Puutteellinen

Liikkeestä istuminen: jäi seisomaan. Puutteellinen

Liikkeestä maahanmeno: jäi seisomaan! :( Puutteellinen

Paikkamakuu häiriössä: Vaati kaksi käskyä maahanmenoon. Oli haistellut ja jossain vaiheessa oli noussut ja sitten istunut alas. Tyydyttävä

A-osa HYLÄTTY

Otti kyllä päähän, mutta minkäs teet.. Toisella kertaa sitten. :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hulja pk-koila Nala

Nala oli tänään Markku Piipon tuomaroitavana Saarijärvellä käyttäytymiskokeessa. Nala sai kuin saikin sen sitten lopulta suoritetuksi hyväksytyksi. Kokeen järjestiSaarijärven käyttökoirat ry.

Olimme Nalan kanssa kolmannessa parissa ja se oli siihen mennessä täynnä mäkäräisen syömäjälkiä. Nala aloitti paikkamakuulla. Maahanmeno vaati vaihteeksi kaksi käskyä ja annoin sille "paikka"-käskyn (kuulin vasta jälkikäteen, ettei niin saa tehdä - hups!) Nala pysyi rauhallisesti paikkamakuussa ongelmitta ja nousi nopeasti perusasentoon. Hyvä

Tämän jälkeen lähdimme suorittamaan liikkeitä ja Nala tuntui hyvin innostavan itse itseään matkalla aloituspaikkaan, sillä se hyppelehti tasajalalla 180 asteen hyppyjä ja näytti iloiselta. Seuraaminen hihnassa oli omasta mielestäni oikein hyvää "tokoseurausta", tosin vähän oli ihmeissään ryhmäkohdassa. (Sanomista tuli, että olisi saanut olla vieläkin tiiviimpi) Hyvä

Seuraaminen hihnatta. Hyvin samanlainen seuruupätkä, eikä mieli lopahtanut, vaikka oltiin jo tehty Nalalle pitkä seuruupätkä. Ryhmässä oli taas ihmeissään, mutta mukanahan se tuli. Hyvä

Liikkeestä istuminen. Teki ensin seisomisen ja lähti sitten töpöttämään perään ja ajattelin, että eipä oo mitään menetettävää, niin annoin seis-käskyn, ettei nyt tokoon ota tuollaista vaeltamista. Puutteellinen

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Hyvä seuruu, hyvä maahanmeno. Ennakoi vähäsen lähtöä ja sanomista tuli siitä, että Nala tuli suoraan viereen. Hyvä

A - osa hyväksytty

Kaupunkiosuuteen pääsi koirakoista 6/8 ja me oltiin neljäs. Nala seisoa tönötti tuijottamassa mua häiriöihmisten jutellessa mulle. Nala oli ihan ihmeissään moisesta meiningistä. Juoksijat, pyöräilijän sekä koiralenkkeilijän se selvitti hienosti. Pikkuisen oli kuulemma tolppaan jättöä moittinut, mutta ei huomioinutkaan toista koiraa, vaikka olin varma, että sitä se haukkui. Nooh. Nala oli kuulemma ihan nätisti kaupunkiolosuhteissa, joten B - osa hyväksytty

eli...

Nala suoritti BH-kokeen!! :)

Nala on sitten tästä lähtien TK1, BH Laques Bettina ;)