2.1. äiti lähti treeneihin mukaan ja nukutti pikkumiehen samalla, kun itse treenailin Nalan ja Milan kanssa.
Ekaksi Nalalle jääviä. Muuten ookoo, mutta 4:n seisomisen aikana 1 istuminen.. parempaan päin!
Siitä luoksetuloon ja nyt aivan nappi stoppi! Jesjes :)
Luoksetulosta ruututreeniin. Merkki jälleen ookoo, ekaan ruudulle lähetykseen tuplakäsky, mutta lähti kuitenkin oikeaan suuntaan ja päätyi ruutuun. Eli ilmeisesti tämäkin on menossa parempaan päin.
Sitten ohjattu. Voihan sanonko mikä. Nala alkaa korjata virheitään selkeästi sillä, ettei lähde sitten yhtikäs mihinkään. Noh. seuraavana päivänä otinkin suuntalätkät jälleen treeneihin, mutta niitä tarttee tehdä kovasti, jos haluaa vielä pelastaa Nalan ohjatun ennen kokeita... (Ja kaikista pahinta tässä on, että itse pitäisi hillitä itseään, eikä todellakaan turhautua tässä vaiheessa... )
Tunnari oli hieno! :)
Mila tuli tekemään ruudun ja pienellä hetsauksella lähti suorilta ruutuun 25 metristä. Ehkä teen tuota joitain kertoja, jos siitä tulisi itsevarmuutta ruutuun lähtemiseen?
Luoksetulossa näinkin sitten sellaisen valmiin voittaja-luokan luoksetulon ainoastaan yhdellä tänne-sanalla. Sieltä tuli Milan oma seisominen ekalla törpöllä ja maahanmeno toisella. Ääh. Noh, pari kertaa läpi ja sitten hyvästä vauhdista stopit. Maahanmenokin tuntuu olevan jo suht hyvin hallussa parilla treenillä Milalla. :)
Loppuun vielä kakeja niin, että namit molemmille puolille n. 40 cm päähän. Aluksi Mila ei pystynyt ollenkaan toimimaan, mutta sitten jo kun sain sen tekemään jotain, niin vaihdot vaikuttivat todella näteiltä! Tuota ehkä lisää :)
3.1. Nalalle otettiin suuntia lätkillä ja toistoja tarvitaan PALJON lisää! Milallekin sitten otettiin lätkillä huvin vuoksi lätkillä suuntia ja sitten risulla kaukoja. Nätit kaukot 10 metristä ja näköjään sellainen 1cm paksuinen risukin näytti toimivan! :) Nemolle loppuun kaket ja vain kerran jouduin puuttumaan asentoon :)
lauantai 4. tammikuuta 2014
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Uusi vuosi aloitettiin - treeneillä!
Jep. Koirissa alkoi treenitauko näkymään, ja itselle tuli ehkä pienimuotoinen paniikki puolentoista viikon päästä olevista kokeista... Noooh, eipä se hyvin tule menemään, mutta treenataan nyt kuitenkin muutaman kerran niitä varten, josko saataisiin ees joku tulos sieltä :)
Mentiin vanhan kouluni kentälle, joka on siis iso! ja mahtuu kyllä mukavasti kaikki oikeisiin mittoihinsa. Kirjoittaessani sepustustani näin jo sieluni silmin, miten tätä tekstiä lukevat puistelevat päätään ja miettivät, että ei olisi kannattanut ilmoittaa kokeisiin. .... No ei ois.
Nala aloitti tehden n. 1,5 minuutin paikkaistumisen ja mielestäni oli hyvin levollinen. En nähnyt koko aikaa, mitä se teki, mutta en ainakaan mielestäni nähnyt sen siirtäneen tassuja. Kisakiitoksella suoraan paikkamakuun alkuun ja noin 1min päästä tulin palkkaamaan. Ei ollut ongelmia.. :)
Nämä toivottavasti on siispä kunnossa!
Seuruuseen valmistautuessa tuli vahinkohaukku, mutta hiljeni kyllä heti. Tässä pitää olla tarkkana, miten ottaa Nalan kehään sisään! :) Seuruu oli nättiä, hyvin Nalamaista, tällä kertaa ei ees yhtään pomppua!
Pitäisi olla ihan ookoo-kunnossa!
Jäävät: istu ookoo, maahan ookoo, mutta seisominen menee varmaankin istumiseksi. Tai pitää ehkä tarkistaa toimiiko tiukemmalla äänensävyllä, löytyi se seisokin sitten lopulta!
Ei ihan kunnossa, pientä hiomista
Luoksetulossa karkasi ekalla!! Hyi Nalaa! Mutta sitten alkoi se maahanmeno taas ekalla stopilla. Äh. En tiedä, mutta saatiin pari onnistunutta seisomista loppuun...
Ei kunnossa, hiomista!
Ruutu. Merkki TOSI nätti! JA ampui ekalla ruutulähetyksellä minun taakseni. Mutta sitten tajusin, että teen maltillisemmat ohjauket ruutua ajatellen, jolloin Nala toimii paljon paremmin. Lopuksi monta hyvää ruutua :)
Ei ihan kunnossa. Hiontaa!
Metallihyppy! Tää oli Nalalle todella helppo. Heitin vielä ekan, kylläkin vahingossa, hypystä sivumpaan, niin Nala hienosti selvitti hypyn kautta ja kulki nätisti laukalla. :)
Pitäisi olla kunnossa.
Ohjattu. AAAAPUA! Tää oli jo ihan ookoo kunnossa, mutta nyt se on taas mennyt a) säntäilyksi b) paineistuneeksi.. ohops... Noh, merkki hyvä! Jos jotain positiivista haluaa löytää tästä... Ekalla oikealla lähti hakemaan ruutuun ja menikin sinne kuuntelematta mitään muuta... huoh. No uusinta, ja edelleen harkitsi ruutua, mutta nyt kuunteli ja kääntyikin oikealla. Joitain kertoja saatiin ihan ookoo suorituksia ainakin pari. Mutta tässäkin mun ohjaus pitää olla todella seesteinen, koska helposti tulee mun taakse hakemaan ihan mitä vaan vasemmalta tai oikealta!!! Ehkä joku ihme voisi tämän liikkeen kohdalla olla paikallaan...
Paljon hiontaa!!
Kaukot oli hyvät vähän jumitti peru-käskyä, mutta löytyipä sekin! Nätit vaihdot. :)
Treenasin Nalan kahdessa osassa ja välillä kävi tekemässä Mila ja Nemo ja lopuksi Nala uudelleen.
Mila aloitti seuruulla, siis millä?? Ei kyllä näyttänyt alkuun ollenkaan siltä... Sen nenä veti aluksi ihan koko ajan maahan, ja jouduin koko ajan asiasta sille sanomaan ja yritin palkkailla heti, kun onnistui. Sitten hetken päästä Mila huomasikin, että mehän oltiin tultu treenaileen, ja muu unohtui. :)
Istuminen oli ihanan nopea! Jes!
Luoksetulon seis-stoppi on alkanut loksahtaan VIHDOIN paikalleen, kaksi ihan ookoo pysähdystä. Sitten vaan hiomaan maahanmenoa. :)
Ruutuun lähetyksessä Milan mielestä 25m aloittaminen oli aivan liian vaikeeta. Ei pystynyt, ei sitten millään. Ja vain 5 metriä edempää suoritti tosi nätisti! Toinen kerta vielä 20metristä ja sitten viimeinen 25m:stä ja hyvin meni. Kai tuohon auttaa vaan treeni,treeni ja treeni? Itsevarmuutta pitää saada ja paljon.
Hyppynoudossa meinasi ekalla unohtaa hypyn tullessa, mutta tämän jälkeen oikein nättejä suorituksia. Metalli aivan täydellinen, laukkoineen päivineen!
Kaukot hyppyä hyväksi käyttäen todella upeaa tekemistä Milalta! Ihana! Päästiin kymppimetriin ja se teki! :) Pitää vaan alkaa pienentään tuota edessä olevaan stopparia.. :)
Nemo kävi hömpöttelemässä seuruuta, vähän oli tälläkin nenähommia alussa. :/ höh. Noh, kyllähän se riemurasiakin saatiin tekemään töitä muutenkin kuin hyppimällä vasten ja haukkumalla. :) Maahanmenoon pitää tehdä vähän reagointitreeni, oli nimittäin hitaampaa reagoiminen.
Luoksetulo aivan nappi stoppi!
Seisominen oli jäävistä paremmin muistissa, nouto nappisuoritus! Kaukoissa vähän joutui puuttumaan sammakkojalkoihin, erityisesti ekasta istumisesta maahanmenossa! Tuota se ei oo ennen tehnytkään! :/
Hypyssä kävi just samalla tavoin kuin kokeissakin, eli takavarpaat hipaisi hyppyyn. Ilmeisesti Nemon hyppytekniikka / ponnistaminen ei oikein riitä tuohon tokohyppyyn, kun jää niin lähelle. Toisella ja kolmannella kertaa ei kylläkään ollut enää tuota ongelmaa.. Pitää nyt jokatapauksessa alkaa miettiä, siirtäisikö Nemon paikkaa kauemmaksi hypystä.
Näin meillä aloitettiin uusi vuosi. :) Ei voisi parempia treenikelejä toivoa!
Nalan kokeet tulee menemään niiiiiiin huonosti, mutta toisaalta, ompahan korkattu ja tietää ihan taatusti, mitä treenaillaan keväällä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)