Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tokokokeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tokokokeet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. syyskuuta 2015

Tokot - pohjanoteeraus

Käytiin Milan kanssa kokeilemassa 12.9. testaamassa tokoa uusilla säännöillä. Ei toiminut koira, ei itse. Ei pitänyt hermot, jännitti kuin ekoissa kokeissa aikoinaan.

Noh, koira oli aika paineissa omasta jännityksestä ja lisäksi Mila selkeästi reagoi liikemuutoksiin aika voimakkaasti.

0-tulos, ja täytyy sanoo, että näin parin viikon aikana on motivaatio kadonnut kokeiden myötä aika lailla. Toki oma flunssailukin on vaikuttanut tähän, joten saattaahan se olla, että saadaan treeni-into takaisin, ja päästään vielä tän vuoden puolella kisaamaan tokossakin.


13.9. räpsin muutaman kuvan koirista







Tokomotivaatio on ilmeisesti vaihtunut agimotivaatioon, koska oon jo ilmoittautunut 3 viikon päähän kisoihin ja katselen koko ajan kalenteria, minnekä pääsis vielä kisaamaan.

19.9. käytiin Seinäjoella Sari Mikkilän tuomaroimilla radoilla. Ekalla radalla oli tosi hyvä draivi, mutta sitten Mila innostui niin hirveesti, että juoksi mun edestä väärään putkeen. :)
Toiselta radalta tuli 0,79 sekunnin yliaikainen nolla. Melkein, mutta ei ihan. :)

maanantai 24. elokuuta 2015

Yksi ovi kun sulkeutuu, toinen avautuu

Yksi heinäkuinen aamupäivä, kun yksi tie saavuttiin omalla tavalla päähänsä. Nala kävi röntgenissä ja eläinlääkäri totesi todella pahat nivelrikot lonkissa ja alkava nivelrikko kyynärässä.. en tiedä, oliko  peräti selässäkin jotain, kun siihen ei kovin paljoa eläinlääkärin kanssa enää keskitytty.

Eläinlääkäri ehdotti joko jatkuvaa kipulääkitystä tai vaihtoehtoisesti reisiluiden päiden katkomisen leikkauksessa. Päädyin lääkitykseen. Koira on varmasti kipee jatkossakin, mutta nyt särkylääkkeen vaikutuksesta se on selkeästi virkeämpi ja iloisempi taas. Katsotaan, miten kauan herneaivoni saan pitää, mutta se on tosiasia, että harrastaminen on rajoittunut pienimuotoisiin seuruupätkiin, hajuharjoituksiin ja pieniin temppuiluihin.

Kun kuvittelin, että harrastamisesta tulee aivan tylsää, kun Nala jää eläkkeelle, niin Mila se alkoi yllättää todellakin!


Tokokokeet

Muuramessa 21.7. ei vielä näytetty täyttä osaamistamme, ainakaan kaukoissa ja istumisessa, mutta muuten tekeminen oli kyllä hyvää (jos ei lasketa haukkumista?!)

Makuu 10
Seuruu 8
Istuminen 0
Luoksetulo 7,5
Ruutu 8
Hyppynouto 9,5
Metalli 9
Tunnistusnouto 9.5
Kaukot 0
Kokonaisvaikutelma 9

218p. 3-tulos ja 1.sija

Tuomari Veijo Kinnunen tykkäsi Milasta ja sen innosta paljon. Myös noutoja kehui lopuksi. :)


Rally-tokokisat

Mila korkkasi rally-kisansa aika pienellä treenimäärällä. Keskityttiin treeneissä erityisesti saksalaiseen täyskäännökseen sekä eteenistumiseen. Muuten aika vähäistä treeni oli.

Vähäisestä treenistä huolimatta Mila korkkasi kisauransa 98 pisteellä, ALOhyväksytyllä tuloksella ja 3.sijalla! :) Vähennys tuli yhdestä vinosta eteenistumisesta ja lopuksi juoksuosuudessa vähän venäytti paikkaansa yli 0,5 metrin päähän, kun huomasi Hannen radallalla sihteerinä :)

Nemo nollasi touhun tuhmailemalla, mutta hauskaa sillä ainakin oli :) Ja itseäkin ennemminkin nauratti touhu...

Lisäksi starttasin lapinporokoiran Narun kanssa rally-kisat tuloksella 87p. ja ALOhyv.








Kuvat Sirpa S


Agilitykisat

Kesätauon jälkeen ollaan kisattu Milan kanssa nyt kolmissa kisoissa ja yksissä epävirallisissa kisoissa.

Vaasassa 8.8. tulos hyl ja yliaika5
Kuopiossa 16.8. tulos hyl ja yliaika0

Joukkuejatpailut 18.8. nolla ja joukkue pronssille kisaavien radalla :)

Ja sitten Laukaassa 23.8., missä Mila totaalisesti yllätti mut!

Tulokset -3,27, 1.sija ja SERT-A
sekä -5,83 ja 3.sija!

Eli voittonolla, tuplanolla ja serti. En usko tätä vieläkään tapahtuneeksi! :)

Olin jo melkein luopunut toivosta agin suhteen, mutta onneksi Mila osoitti, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu... ja toiseksi "never give up" :)


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ei mee kuin strömsössä

Japsien agilityn rotumestaruudet kisattiin Jyväskylässä JATin kisoissa.. Mila sujahti selän takaa putkeen ekalla radalla ja siltä radalta hyl. Toisella radalla Mila teki yliaikaisen nollaradan ja oli rotumestaruuskisojen 4.

Rallykisoissa Nemo kävi korkkaamassa 11.5. AVO-luokan ja mä vein Nemon kehään ihan meidän normipannalla ja tehtiin rata ihan ookoosti. Tuomari tuli katsomaan radan jälkeen Nemon pantaa ja sanoi, että joutuu hylkäämään pannan, koska se oli vääränlainen. Muuten olisi tullut 88p. Kuitenkin tulos AVOhyl

Japsien tokon rotumestaruuksista kisattiin Pieksämäellä 14.5. Mila oli ihan kivalla fiiliksellä kehässä, mutta nollasi harmittavasti liikkeestä istumisen ja ruudun. Muuten tekeminen oli tosi kivaa ja Anne Nokelainen olisi kyllä tykännyt Milasta kovasti. Harmilliset nollat! Tulos VOI3 ja 202p., tokorotumestaruushopeaa....

Agikisoja kisattiin 16.5. Sastamalassa 3 rataa, Mikkelissä 24.5. 2 rataa ja Laukaassa 1 rata 30.5. Sastamalasta tulokset 0, hyl ja yliaikanolla. Niin pienestä oli taas kiinni nolla. Radat oli kyllä Reetalla kivoja! Mikkelissäkin oli kivat radat Allan Aulalla ja koirakoitakin vain 8 mineissä, mutta kun ei osaa, niin ei osaa, niin 2 x hyl.
Laukaassa käytiin juoksemassa yksi rata meiningillä kaikki tai ei mitään, koska yhtä nollaa vaille oli meidän SM-kisat, mutta niin vaan kävi, ettei ihan riittänyt. Tulos 0,69 yliaikaa ja täten sm-kisat sai siirtyä sitten tulevaisuuteen...

31.5. käytiin Milan kanssa tekemässä Laukaan kentällä tokokoe Marko Purasen tuomaroimana. Marko oli kyllä aivan liian suopea meille. Ja naureskellen sanoikin kokeen jälkeen, että kyllähän nyt yrittämisestä pitää palkita. Hah! Mulla oli laama seuruun, istumisen ja kaukojen aikana. Luoksetuloon ja ruutuun tuli pieniä kämmejä ja noudot melkein ookoo. Tulos VOI3, 211p.

Ei sitten mikään voi oikein vahingossakaan tällä hetkellä onnistua missään lajissa.... Josko me vielä saataisiin näissä lajeissa niitä paketteja kasaan ja onnistuttaisiinkin joskus... Toivottavasti.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

VOI-luokan korkkaus

Tokokoereissu Pieksämäellä meinasi alkaa vähän epäonnisesti, onneksi kaikki kuitenkin päätyi loppumaan hyvin. Lähdin Vaajakosken ABC:n liikenneympyrästä ajelemaan Lahden suuntaan ja kuuntelin rallatellen radiota keskittymättä yhtään, mihin ajelen. N. 11km liikenneympyrästä heräsin ja tajusin, että nyt ollaan menossa pahasti väärään suuntaan. Onneksi vielä kerkesin kokeeseen, vaikka viimeinen ilmoittautunut olinkin. 

Koe alkoi EVL:llä klo 9 ja koirakoita oli 15. 


Paikallaolot meni Nalalla nätisti, ainoastaan yksi haistelu ja tassun siirtely istumisessa.

Seuruu oli vähän jähmeä kummaltakin. Erityisesti juoksuosuus tökki ja jätätti siinä kohtaa.

Z:ssa Nala ennakoi ekaa jäävää tekemällä itsenäisesti seisomisen. Lisäksi oli pientä häröilyä siinä liikkeessä.

Luoksetulon stopit valui, kun oli vähän turhan vauhdikas.

Ruutuun meno ja merkki oli hyviä, mutta kesken ruudun Nalalle tuli jokin aivopieru ja varmaan yhtäkkiä kuvitteli tekevänsä merkkiä ja nousi merkin taakse.

Nala kiersi hypyn kapulan kanssa. 

Kaukoissa Nala tartti ekaan maahanmenoon tuplakäskyn ja lisäksi edisti.

Tulos EVL0 ja 170p. Ei kuitenkaan mitään katastrofaalista. :)


Milan kanssa korkattiin samoilla bensoilla ja jännityksillä VOI-luokka. Ilmeisesti kahden vuoden koetauko teki vähän herkemmän, sillä tartti paikkamakuussa kaksoiskäskyn maahanmenoon.

Luoksetulon stopit valui, mutta omaan silmään se oli ehkä meidän paras luoksetulo IKINÄ! :D

Ruudun stoppi ois saanut olla terävämpi, mutta omaan mieleen ruutu oli superhieno. Lähti nätisti etenemään laukalla ja suuntasi keskellä ruutua ja kuunteli heti ekaa käskyä. 

Mila otti tunnarista liian löysän otteen kulmahampaalla ja tunnari vahingossa tipahti matkalla. Mila kuitenkin nosti itse kapulan takaisin suuhun.

Kaukoissa Mila unohti istumiset ja sitten vielä edisti. Taatusti silläkin oli vaikutusta, että menin laskeskelemaan mielessä, että jos saadaan jotain pisteitä, niin olisi tullut 1-tulos. 

Lisäksi tajusin kokeen jälkeen, että jos Mila olisi onnistunut sen bravuuri-liikkeissä, kuten paikkamakuussa ja tunnarissa, niin sekin olisi riittänyt 1-tulokseen. Mutta ei siinä, kokemuksena mun mielestä molemmin hirmuisen hyvä ja tekeminen oli tasaista ja vire kesti hyvin pitkän kokeen loppuun asti. :)

Milan tulos 241p. 2-tulos ja 2/9.sija

Tyytyväinen olen kuitenkin kummankin tekemiseen ja niistä näki läpi kokeen, että tekemisen meininkiä oli ja ne nautti molemmat!




Sunnuntaina kouluttelin 9 koirakkoa Keskisuomalaisen parkkiksella. Taas oppi uutta itsekin, vaikka koulutti vaan muita. Samalla tulee itsellekin sellaisia ahaa-elämyksiä, etten miksen ole tehnyt taas itse pitkään aikaan tuotakaan.. ym. :D


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mun upeat, mahtavat pörröt, vaikka itse sanonkin!

Joskus on päiviä, että tekis mieli antaa nuo mun pörröni ensimmäiselle vastaantulijalle, mutta sitten kuten tässä viimeisinä viikkoina on tullut todettua, niin on päiviä, että sitä saa ihmetellä, että miten vaan sattuu meillä olemaan hyvää tuuria hetkellisesti kaikissa lajeissa! Tietenkin tämäkin hyvä loppuu aikanaan, eikä voi tuudittautua siihen, että tätä tulostahtia jatkuisi kauan, kun on kahdesta japsista ja yhdestä mittelis
tä kyse, mutta silti. Nyt nautitaan! :)

16.8. käytiin Milan kanssa juoksemassa KAS:n kisoissa kaksi rataa. Tuomarina toimi Mika Moilanen. Molemmat radat oli kuin luotu tälle valkoiselle. Ekalta agiradalta tulikin sitten meidän eka SM-nolla ja nopeudella 3,88m/s. Vielä oli paljon hiomisen varaa, mutta hyvä aika kuitenkin! :)

23.8. oli meidän Viron Tallinnan KV-näyttelyn ensimmäinen näyttelypäivä. Milalle hienosti PN1, SERT -> EE MVA, CACIB ja vielä ROP :)Nalalle ekana päivänä EH, pääsääntöisesti liikkeistä

PN1 SERT CACIB ROP

24.8. oli Vironreissumme toinen päivä. Milalle tuona päivänä PN2 ja vara-cacib, mutta ei haitannut, koska oli ihanaa, että molemmat japsinartut saivat, mitä menivät hakemaan :) Sitten tuli Nalan vuoro. Tuomari oli hövelillä päällä ja Nala saikin sitten ERI1:n SA:n ja oli PN3 (vaikkakin sitten Viron näyttelykirjanpidon sekoilun takia netissä luki PN4... :( ). Sitä myöten Nalalle myös SERT -> EE MVA ja vara-CACIB, joka tulee joskus aikoinaan CACIBiksi!! Jee!!! :)


30.8. oli pörröille, ei ehkä niin loistelias päivä, mutta olipahan erikoinen. Mila ihan nakuna Tervakosken KV:ssa VAL ERI4, mikä nyt ei hirveästi herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen, mutta sitten Nalalle H! :D Tuomari tykkäsi pommimaisesta piirteistä, mitä Nala ei todellkaan oo, mutta ei se mitään. Nala kuului silti mitteli-narttujen parhaimmistoon, joten siitä voitte päätellä tulokset ;)

6.9. oli Japaninpystykorvayhdistyksen järkkäämä tokokoe Jyväskylässä. Tuomarina toimi Marita Packalén.
Koe alkoi EVL-luokalla ja Nala heti 1:nä kehään.

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10
Seuruu 9
Z-kävely 6 (Nala teki väärän asennon ja vähän jotain pientä häröilyä)
Luoksetulo 6 (Ekaan maahanmenoon kaksoiskäsky ja seisominenkin muuttui maahanmenoksi)
Ruutu 10
Ohjattu 9 (Vähän meinasi mennä huti merkistä)
Metallinouto 10
Tunnari 10
Kaukot 8 (jälleen kaksoiskäsky ekaan maahanmenoon! ja vähän tuli eteenpäin)
Tulos 278p., EVL1!!!! ja 3.sija

Nemon koe ei mennyt ihan hirmuhyvin, tai ei Nemo päässyt näyttämään parastaan, koska se oli aivan paniikissa vieressä olleesta rakennustyömaasta. :( Sitkeesti pörrö tärinästä, läähätyksestä ja ahdistuksesta huolimatta taisteli loppuun asti.

Paikkamakuu 8
Seuruu 9,5
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 8
Nouto 0 (lähti suorilta kapulan perään)
Kaukot 10
Hyppy 10
Kokonaisvaikutelma 9
Tulos 168p. AVO1 TK2
Mun taistelijani jääkin nyt sitten eläkkeelle tokosta sijoittuen viimeisissä rotumestaruuskisoissaan pronssille <3



Vasemmalla rotumestishopea Nelli, keskellä rotumestari Riemu ja oikealla rotumestaripronssi Nemo. Ihanat valkoiset tokoilijat, kaikkensa antaneina!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mun superpörröt!

Ihana viikonloppu ja pienet valkoiset pääsivät taas tekemään rodulle hyvää PEEÄRRÄÄ. :)

Lauantaina oli tokokoe JATtilassa, tuomarina Salme Mujunen.

Nemo meni halliin sillä meiningillä, että "nyt huudetaan"! Ja ennen paikkamakuuta yritti kovasti viritellä itseään agikisoja varten selkeästi, mutta sain onneksi mielen vähän rauhoitettua ekan paikkamakuuryhmän aikana.

Paikkamakuu 9,5 (molemmilta puolin nousi koirat ylös ja lähtivät hiipimään eteenpäin, mutta Nemo oli sitkeästi pysynyt paikallaan. Ainoastaan loppuasentoon tuloon tuli sellainen ilohyppy väliin)
Seuruu 8,5 (välillä vähän seuruu aaltoili ja kontakti tippui, paikka paikoin ihan hyvääkin)
Liikkeestä maahanmeno 9 (Valmistelevassa vähän epäkorrektisuutta)
Luoksetulo 10!!! (eipä tästä itselläkään ollut huonoa sanottavaa! :) )
Liikkeestä seisominen 9 (Sama kuin maahanmenossa)
Nouto 9 (heitin kovin, kovin lyhyen heiton vahingossa ja Nemo palautti ekan kerran ravilla ja olisi saanut olla pa pikkuisen taaempana)
Kaukot 6 (tää meni täysin Nemon piikkiin! Näin, että se saman tien läväytti sammakkomaahanmenon. Ekaan istumiseen 2 käskyä, ja sitten kummatkin maahanmenot se ennakoi ihan porsaillen!)
Hyppy 8 (HARMI! Takajalan varpaat osuivat lautaan :( )
Kokonaisvaikutus 9

Yht 172,5 AVO1 ja 1.sija/8!!!! Ihanaa pörröt, ihanaa!


Tänään sitten ajeltiin Milan ja Nalan kanssa kohti Hankasalmea ja luonnetestiä. Käytiin pienellä lenkillä ennen testiä koirien ja Tiinan kanssa, joka ihanasti tuli kuvaamaan meidän testin :) Tuomareina Marco Vuorisalo ja Irene Puputti.

Mila oli testissä hyvinkin oma itsensä, ehkä ainut, että loppua kohden takki tyhjeni. Kyllä pystyi sanomaan, että sinänsä ei tullut mitään yllättävää, vaan koira oli oma tuttu, täpäkkä superpörröni <3
Milaa ei hirveästi mikään jäänyt harmittamaan, vaan kaikilta pisteiltä se lähti iloisesti hömpöttäen kohti seuraaavaa tuntematonta. :)

Toimintakyky +1, pieni
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu -1, pieni
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
++ Laukauskokematon

Yhteensä pisteitä kertyi +112 :)

Vaikkei pörrön puolustushalu ole ehkä sitä, mitä rodulta toivotaan, mutta kyllä itse olin ylpeä omasta, pienestä suojelupörröstäni! <3

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viime aikoina ei oo taas mikään onnistunut miltään kantilta

Tää on taas näitä aikoja, kun missään lajissa, eikä elämässä muutenkaan onnistu. Kaikki mennee niin sanotusti päi pers*ttä...

En ees jaksa analysoida meidän agitreenejä, kun koirassa ei ollut vikaa, vaan ihan itsessä, asenteessani ja tekemisessäni. Ei vaan osannut ja aivot ei tahtonut.

Valssisuora ei halunnut mennä mun jakeluun, eikä se koskaan hyvältä ja oikealta tuntunut, vaikka kerran kuulemma meni ihan oikeinkin. Noh, tuona iltana nousi kyllä 39,4-asteen kuume, että en tiedä, oliko tuolla mitään tekemistä, ettei vaan oikein mennyt jakeluun.

Eilen oli japsien tokorotumestaruudet ja en ollut varmaan ihan parhaalla mahdollisella fiiliksellä paikalla, mutta kokeisiin oli silti päästävä!


Paikkamakuuseen Nemolle oli jäänyt yksistä treeneistä jotain traumoja ja oli piipannut ja nousikin sitten mun kävellessä omalle paikalle kehän reunalle.

Paikkamakuu 6,5
Seuruu 6,5 (ihan hirveetä ja ite olisin antanut 0!!)
Liikkeestä maahanmeno 8
Luoksetulo 9 (teki pienen käännöksen kohti takapalkkaa, mutta lähti kuitenkin eteenpäin)
Liikkeestä seisominen 0 (jolkotteli tuijotellen suoraan eteenpäin vähät välittämättä musta)
Nouto 6,5 (lähti viemään liikkurille ja sitten vielä vierestä tiputti ja hypähti seisomaan)
Kaukot 8
Hyppy 10
Kokonaisvaikutelma 7,5

Ei ollut meidän päivä, mutta eipä se ainakaan surkeena ollut kokeissa, koska hirveän innokkaana oli kokeen jälkeen :D Eilen ei oikein energian kanavoiminen onnistunut ja itse jännitin ihan turhaan!

Pisteitä 138,5 AVO3 ja Tokorotumestaruuskisojen 2.sija. :) Mä en oikeestaan ollut ollenkaan harmissaan tuosta eilisestä, päin vastoin.


1. Riemu
2. Nemo
3. Nero

Eli vaikka Nemo saisikin JATtilan tokokokeista ensi kuussa 1-tuloksen, niin säästetään 1xAVO1 -tulos ainakin ensi syksylle, niin päästään osallistumaan vielä ensi vuonnakin Nemon kanssa tokorotumestaruuksiin! :)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Päivä, jollaista en olisi ihan heti voinut kuvitella

Tänään ne sitten oli, nimittäin Nalan ekat VOI-luokan ja Nemon AVO-luokan kokeet. Tuomarina Marita Packalen.

Voittaja-luokka oli ensin. Eli Nala kehiin! Paikkamakuun jälkeen olevat yksilöliikkeet oli käänteisessä järjestyksessä, joka täysin kyllä pisti vähän molempien pasmoja sekaisin..

Paikkamakuu 4min: 10

Kaukot: 9 (Järjestys I-S-M-S-I-M.. Eka setti meni tosi hyvin, mutta toisessa setissä tuli 10cm etenemää, kun Nala ei kunnolla peruuttanut istumisessa)
Tunnari: 7 (Lähti vasta kolmannella käskyllä :O, palautti kuitenkin ihan nätisti viereen oman)
Metsku: 10 (Eipä oikeastaan moitittavaa)
Hyppynouto: 10 (Eipä tässäkään ollut oikein mitään)
Ruutu: 8 (Tämä oli kyllä säätöä meiltä ja vähän tuomarilta... Nala siis karkasi lähtöpaikalta liian aikaisin, mutta en ollut vastannut vielä olevani valmis. Tuomari kuitenkin heilautti nollaa jo tässä vaiheessa. Käskytin koiran kuitenkin takaisin ja sitten liikkurin mukaan lähetys. Tuomari oli selin, jolloin jäi varmaan meidän muutamat tuplakäskyt kuulematta, loppuliike hyvin. Liikkeen jälkeen liikkuri kävi sanomassa, etten ollut vielä kertonut olevani valmis, jolloin tuomari vaihtoi arvosanaksi 8.. Positiivista oli kuitenkin se, että hakeutui ruutuun! :D)
Luoksetulo: 9 (Vähän valui seisomisstoppi, mitä ei ole kyllä pitkään aikaan sattunut)
Istuminen: 10 (Ihan ookoo kai)
Seuruu: 8 (Tässä alussa näkyi väsymys jo, mutta loppua kohti selkeesti parani)
Kokonaisvaikutelma: 9

283p. VOI1 ja luokkavoitto!!!

Sitten AVO-luokkaan, liikejärjestys normaali.

Paikkamakuu: 10 (Omasta mielestä kuitenkin ihan aavistuksen ennakoi maahanmenoa ja nousi vähän huonosti perusasentoon)
Seuruu: 8 (vähän sellaista omaa toimintaa toisinaan, Nemon pahin ongelma! :( )
Liikkeestä maahanmeno: 10 (Ehkä olisi voinut mennä nopeammin maahan)
Luoksetulo: Löi maihin jossain vaiheessa mun kävellessä poispäin ja toiseksi taisin pysäyttää aivan liian aikaisin, mutta ihan kiva stoppi kuitenkin)
Liikkeestä seisominen: 9 (tässä kääntyi perään! :O)
Nouto: 9 (Ihan kiva muuten, mutta vino perusasento)
Kaukot: 10!!!! (JEEEEEE!!!!!! ihan aiheesta.. ei mulla muuta)
Hyppy: 0 (tässä alkoi sellainen säheltäminen, kun Nemo bongasi noutokapulan kehän ulkopuolelta ja sitten loput olikin sellaista säätöä, että lopputulema oli, että Nemo pääsi hyppäämään hypyn ja avot)
Kokonaisvaikutelma: 8

164p. AVO1 ja 3.sija!!!!

Että sellaiset kokeet ne! Huhhuijaa!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

AVO1-viikonloppu

Olipas hieno viikonloppu takanapäin. Vain viikkoa aikaisemmin keksin, että ilmoitan Milan 17.5. olevaan  iltakisaan AVO-luokkaan, ihan vain siksi, ettei se tk2 jäisi vaivaamaan.

Syksyllä meillä on japsien rotumestikset, joihin tavoitteena on saada Mila "voivottelemaan" ja Nemo AVOoon, joten Milaa on alettava koulimaan ihan tosissaan VOI-liikkeisiin.. :)

Noh, kokeisiin mentiin, jännitti - vähän, mutta ei niin paljoa kun syksyllä. Jostain kumman syystä fiilis oli itellä ihan hyvä ja odotuksetkaan eivät olleet kovin kovat :D Tärkeintä oli vain mennä pitämään kokeisiin hauskaa! Ja se toteutui! Mila jopa pariin kertaan intoutui haukkumaan kehässä (mikä vähensi meidän kokonaisarvosanaa! mutta eipä haitannut, kunhan ei jäisi päälle!)

Tuomarina oli Piritta Pärssinen. Koepaikkana Jyväskylä, valorinteen kenttä.


Paikkamakuu 10 (ei kuulemma mitään erikoista)
Seuraaminen 8,5 (vähän aaltoili ja täyskäännökset tökki)
Liikkeestä maahanmeno 7 (olisi saanut olla nopeampi maahanmeno ja kaksoiskäskyllä ylös)
Luoksetulo 7,5 (stoppi olisi saanut olla nopeampi ja suorempi pa, mutta omasta mielestä stoppi oli yllättävän ookoo)
Liikeestä seis 6,5 (heh, annoin vahingossa käsimerkinkin :D ja sitten stoppasi vinoon)
Nouto 9 (olisi saanut olla parempi pito kapulasta ja suorempi pa)
Kaukot 9,5 (olisi saanut olla ripeemmät maahanmenot)
Estehyppy 7,5 (olisi saanut istua nopeammin ja kaksoiskäsky takaisin tuloon)
Kokonaisvaikutus 9 (haukku oli häiritsevää, muuten koira kuulemma osasi :)

Tyytyväinen sai olla tulokseen, sillä pisteet olivat tiukassa!

yht. 167p. AVO1, 2.sija/6 -> TK2!!!

Kuvat Tiina Harju




Seuraavat kuvat Elli Kinnunen


Liikkeestä maahanmeno on hauskaa!











Kuvat Maarit Hankaniemi







Lauantaina oli Himoksella japsien erikoisnäyttely, jonne suuntasin Milan ja Nemon kasvattajan kanssa.

Tuomarina oli Michael Leonard Irlannista.

"Lovely temperament. Very well trained and very happy to be in the ring. Nice strong hind action. Nicely balanced head with correct lenght and widht of muzzle. Nice expression. Excellent pigmentation,  coat of correct texture. To be critical: I'd like a much darker eye and a little wider frontaction. Moved very well behind."

Huippuhyvä arvostelu!! Ja ihanaa, kun lihaksikasta koiraa arvostettiin! :)

Tulos AVO ERI1 SA

Narttuja avoimessa oli 12, eli tiukan ryhmän voitto tuntui hyvältä!! :) PN-kehässä oli 10 narttua 36, eli Mila oli 10 parhaan joukossa :) Jee!

Kuva Kirsi Vähätalo


Annettiin japsierkkareissa Nemon ja Milan verta geenitutkimusta varten, joten päivän hyvä tekokin tuli tehtyä samalla :)

Sain samalla kertaa meidän vuoden tokojapsi -palkinnot, niin näyttipä sitten viikonlopun palkintosaalis aika hurjalta!

väsynyt, mutta onnellinen valkoinen <3



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Aginollia ja yksi 1-tulos tokossa

On taas jäänyt päivittely, mutta kun oli harrastamisähky, niin päivittäminenkin on tuntunut nihkeeltä!

1.9. oli JATin kisat. Milalle ekalta radalta 10 ja yliaikaa.. Oli siis alla vähän keinunihkeyttä, niin sijaistoimintona yritti kiertää kahdesti keinun.. Hyppyradalta nopeudella 4,35m/s voittonolla. Tosin, kun alla oli jo yksi hypärinolla, niin ei saatu luvaa. Mutta nopeutta löytyi!

Nala teki agiuransa viimeiset startit samoissa kisoissa. Koira teki molemmilla radoilla hyllyt, kun ei halunnut hypätä medi-hyppyjä. Jos siitä joskus kutistuu 2-3milliä pienempi ja pääsee mineihin, niin mikä jottei.. mutta ei medeillä enää. Nala on ollut Taijan agikoirana viimeisen 3 viikkoa, niin Nala saa jatkaa hobbailua mini-hypyillä, mutta kisaaminen taisi jäädä siihen.. ehkä aavistuksen haikeaa, mutta tiesin tämän päivän saapuvan, nii oli siihen valmistautunut.

2.9. Nemo teki yliaika 5:n ekalta radalta, eli kepeille niisto ei onnistunut, joten ohitti ekan välin. Muuten oli vauhti ihan kiva. Toisella radalla en osannut ohjata, joten kerättiin kieltoja ja siitä hylky.. Ehkä 6 starttia viikonlopun aikana oli liikaa..

8.9. Agikisat Laukaalla. Mila juoksi kolme starttia. Eka rata oli agilityrata ja Milalla oli hyvä draivi päällä. Kaiken lisäksi teki Milalle hyvän keinun, mutta saa sieltä treenillä vielä sekunnin-pari pois. Puomilla jännitti ylösmenolla, että onko kyseessä keinu vai puomi, eli sieltäkin sekunti ainakin pois! Nopeudella 3,6 m/s (AGIRADALTA!!!) tulos -5,19s ja 2.sija ja toinen LUVA :)

Toinen rata oli hypäri. Mila oli ainut mini, joka osallistui. Milahan meni sellaisella vauhdilla ja sitä oli ilo viedä! Mahtava nolla nopeudella 4,39m/s tulos -11,38s ja voittonolla. Aivan upea vauhti Milalla!!!

Kolmas rata oli jo itselle liikaa, eikä pää kestänyt. Käskytin Milaa putki-sanalla, vaikka se ei ollut vielä lukinnut oikeaa päätä, joten sujahti väärään päähän. Hyvä rata kuitenkin tämäkin! :)

9.9. Nemo osallistui piirinmestaruuskisoihin Laukaalla. Ekalta radalta (hypäri) tuli yksi rima alas ja kiersi viimeisen hypyn ja pikkuisen yliaikaa, tulos 14,94. Mahtava meininki Nemolla kuitenkin!!

Toinen rata. Nemolla jälleen hyvä vauhti. Tulos -2,00! ELI NOLLA!! :)

14.9. Mahtavat agitreenit: Treenattiin erityisesti loppusuoraa, ja vaihdettiin täysin uusi käsky, niin saatiin tyttöihin vauhtia! Note to myself, käsky on:"PAINA, PAINA!" :D

Lisäksi harjoiteltiin päällejuoksuja ja selvisi, miksei Mila ole tullut päällejuoksuihin mukaan, kun en oo näyttänyt tarpeeksi selkeesti.

15.9. Piirinmestaruustokot Laukaalla. Mila osallistui AVO-luokkaan JATin joukkuueessa. Tuomarina oli Katja Rautiainen, joka ei antanut yhtään pistettä ilmaiseksi. (sulkujen sisällä tuomarin kommentit)

Paikkamakuussa oli hyvin kuulolla (ei huomautettavaa, makasi rauhallisesti): 10.
Seuruu oli jotain aivan järkyttävää! Se pälyili, haisteli, haahuili (kulki koko ajan mukana, mutta hermostuneen oloinen, pitäisi olla tiiviimpi, käskyt pysyivät rajoissa, joten annetaan vielä pisteitä): 5
Liikkeestä maahan, Milan suoritukseksi ihan hyvä (vielä olisi saanut olla terävämpi maahanmeno, tiiviimpi valmisteleva): 8
Luoksetulo, Milalle aivan huippusuoritus, mahtava Mila!! Se stoppasi siis tolpan kohdalle. Sille tuli ehkä teputukset etutassuille stopin jälkeen (Saisi olla terävämpi stoppi, oman käsimerkin kanssa varovaisempi, ettei tule lisäapua): 8
Liikkeestä seisominen, Milalle supersuoritus viimeaikaisten paineistumisten jälkeen, hyvin pysyi valmistelevassa seuruussa, ja stoppasi hyvin (Saisi olla tiiviimpi valmisteleva ja terävämpi seisominen): 8
Nouto, mun mielestä oikein nappisuoritus (törmäsi vähän jalkaan): 9,5
Kaukot, hyvin nousi ekan mutta valahti maahan melkein heti, ja toiseen istumiseen kaksi käskyä (ei muuta huomautettavaa, mutta yksi lisäkäsky ja ennakointi): 7
Hyppynouto (ei huomautettavaa): 10
Kokonaisvaikutelma (hyvää työskentelyä, mutta vielä vähän epävarmuutta): 8

Yhteensä 164p. -> AVO1
Joukkuekisassa sijoituttiin 4.nneksi.

torstai 16. elokuuta 2012

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! :)

Mennyt parisen viikkoa ja olen ihan valmis lopettamaan koiraharrastamisen, ainakin näytön pohjalta :D Mutta kai se on vaan nieltävä epäonnistumiset ja nostettava katseet kohti uusia pettymyksiä..

Sekä agi että toko on viime aikoina mennyt hyvinkin penkin alle kaikin puolin, mutta ei voi mitään. Tästä suosta taas noustaan..

Mila kävi pyörähtämässä tokokokeissa Laukaassa 11.8. Tuomarina toimi Tommi Varis ja oli hirveän kannustava ja positiivinen, vaikka itseä suorastaan hävetti!
Mila lähti liikkeelle sunnuntaitokoillen ja eipä siihen saanut puhtia kuin vasta noutoon. Noh, meidän treeneissä oli jo ennen koetta ollut vähän nähtävissä, että 1-tulosta ei ole tulossa, sillä se alkoi nousta paikkamakuusta istumaan, ym kivaa..

Paikkamakuu: 8 (tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon)
Seuruu:8 (aivan järkyttävää, itse oisin antanut 6 tai 7)
Liikkeestä maahanmeno: 10 (ärsytti koiran ilme liikkeen aikana, haukotteli valmistelevassa ja maassa ollessaan)
Luoksetulo:5 (valui, ja annoin liian voimakkaan käsimerkin)
Liikkeestä seis:0 (valui yli oman mitan)
Nouto:10
Kaukot:8 (tartti kaksi käskyä toiseen istumiseen)
Hyppy:10
Kokonaisvaikutus:10 (oli kuulemma kivannäköistä yhteistyötä... )

149p. 2-tulos ja 6/6 sija.

Jostain pitäis löytää motivaatio tekemiseen sekä ohjaajalle että koiralle, menin ilmoomaan koiran JATin joukkueeseen PM-tokoon :D

torstai 12. heinäkuuta 2012

Hupsista, päivitys unohtunut!

Kirjoittelen nyt vain lyhyesti kokeista ja näyttelyistä..

20.5. Pori ryh
Mila EH (karvaton), Nala ERI2 SA PN2 vara-SERT

26.5. Agilitykisat Laukaa
Nemo 5 vp + 8,43 -> 13,43 js hyl (ohjaaja ei jaksanut enää ohjata)

27.5. Joensuu KV
Mila EH (karvaton), Nala ERI4 (karvaton)

29.5. Tokokoe Muurame
Mila AVO1, KP, 183p. 1.sija

Paikkamakuu 10p
Seuruu 9
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 9,5
Nouto 7,5 (tiputti ja palasi hakemaan)¨
Kaukot 10
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Tuomari Salme Mujunen





10.6. Kangasniemi näyttelyt jäivät väliin, koska olin synnytysosastolla :D


Koirat eivät ihan hirveästi ole välittäneet uudesta tulokkaasta, mutta Nala-nanny välillä innostuu vahtimaan pikkuista :)


Nyt kun elämä on normalisoitunut, niin ollaan muutamia kertoja käyty agiliitelemässä ja tokoilemassa. Erityismainintana: Mila tekee hienot luoksaristopit ja Nemo yhtäkkiä oppi noudon! :O

torstai 17. toukokuuta 2012

Nemo - japsien Tokorotumestari 2012!

Mahtavasti menneet tokokokeet tänään Nemon kanssa. Pieksämäellä järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa japsien tokorotumestaruuskilpailut ja osanottajia kisaan oli 3. :) Kokeet tuomaroitsi Erkki Shemeikka.

Aamu aloitettiin ALO-luokalla, johon Nemon lisäksi osallistuivat Sini ja Bonzo. Sini ja Bonzo tokoilivat hienosti kummankin ekoissa kokeissa ja tuosta on hyvä jatkaa tokouraa eteenpäin! :)

ALO-luokan toisiksi viimeisenä oli Nemo. Olin jo varautunut kaikkiin kauhuskenaarioihin, mutta olin hyvin rennolla asenteella, koska kerrankin olin päättänyt, että mennään vain pitämään Nemon kanssa kivaa kentälle, eikä tuloksella ole väliä. Ja tämähän toimi! :) Nemo oli hirveän iloinen ja jaksoi molemmat seuruut jopa parantaen vapaana seuraamiseen!

Pisteet menivät näin

Luoksepäästävyys 10 (Ihan ookoo)
Paikalla makaaminen 10 (Omaan makuun vähän hitaasti maahan, kaksi kertaa laittoi pään maahan, mutta oli rauhallinen)
Seuraaminen kytkettynä 8,5 (Hitaasti ja vähän vinoon perusasentoon liikkeestä seis-kohdassa, täyskäännöksisissä molemmissa irtosi, ihan aavistuksen jäi)
Seuraaminen taluttimetta 9 (Parempi perusasento, ihan aavistuksen jätätti täyskäännöksen jälkeen, mutta pääsi mukaan juoksuosuudessa)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 (Vähän hidas maahanmeno ja voimakas käskytys)
Luoksetulo 10 (Nappi!)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 (Valmisteleva osuus oli vähän niin ja näin, vähän hidas stoppi)
Estehyppy 9 (Lähti hyvin, mutta vähän siirtyi ja vino perusasento)
Kokonaisvaikutelma 8 (Olisi halunnut hillitymmät välipalkkaukset)

Tulos ALO1, 184p., KP, TK1, 1.sija/10 ja japaninpystykorvien tokorotumestari 2012 :)

En tiedä, jatketaanko Nemon kanssa enää tokoa, mutta jos ei jatketa, niin tämä on ehkä paras tulos, millä lopettaa tokouran! :)


Lopuksi jännitettiin Annan ja Nellin voittajaluokan koetta, ja kyllä kannatti jännittää, sillä Anna ja Nelli tottelivat itselleen VOI1-tuloksen ja 1.sijan voittajaluokassa ja näin ollen ensimmäisenä japsina kilpailuoikeuden EVL:ään!! :) Onnea heille!

maanantai 24. lokakuuta 2011

AVO2 puolentoista viikon valmistautumisella...

Käytiin Milan kanssa lauantaina 22.10. TAMSKin hallissa  "testaamassa" AVO-luokassa, että missä mennään.. Olin alunperin ilmoittanut Nala-mittelin kyseisiin kokeisiin, mutta kun se oli kerinnyt jo saamaan AVO1:n, niin puolitoista viikkoa ennen koetta päätin kokeilla kepillä jäätä ja kysäistä, että vielä voisi vaihtaa koiraa...

No, puolitoista viikkoa treenanneena kunnolla AVO-liikkeitä (erityisesti luoksetulo oli ihan melkeinpä ALO-luokan läpijuoksu) niin kokeista tuli tulos ja ihan 2-tulos..

Rivistö AVO-luokassa näytti tältä:

Piilopaikkamakuu 10
Seuruu 7 (pari kertaa jäi haisteleen maassa olleita jänniä kohtia)
Liikkeestä maahan 0 (10:n liikkeestä istuminen, mutta harmi vain - väärä luokka :D tuo harmitti eniten, sillä se oli alo-luokassa meillä vahva liike ja olisi pienellä vilkaisulla voinut vielä korjata ja saada ehkä 5, jolloin oltaisiin saatu se 1-tulos... mutta jossittelu, jossittelua :D)
Luoksetulo 6 (pysähtyi! vaikka vähän hitaasti :D)
Liikkeestä seisominen 7,5 (stoppasi vähän tahmeasti, kun haukotteli käskyn aikana :D)
Nouto 10
Kaukot 8 (ei liikkunut :) )
Hyppy 10
Kokonaisvaikutelma 10

Tuomarina toiminut Juha Kurtti kuulemma tykkäsi Milan tekemisestä :)

Eli yhteispisteet 151 pistettä ja AVO2... Ihan hyvin siis alkoi Milan AVO-luokka, vaikkei hirveästi oltu keritty panostakaan :)

Ei siis ihan paska suoritus, vaikka ei mikään paraskaan..

maanantai 26. syyskuuta 2011

Upea viikonloppu: 1-tulos AVOssa ja LUVA-0!!

Oli upea viikonloppu kaikin puolin! Lauantai sujui Mikkelissä tokokokeissa Nemon ja Nalan kanssa. Nemo nyt ei ihan tehnyt parasta työtään ja seuruut sekä liikkeestä maahan meni haisteluksi, jonka jälkeen rähähdin Nemolle kehässä.. Loput liikkeet menikin sitten ihan hyvin :D

Tuomarina Mikkelissä oli Pauli Härkönen

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 9 (liikkuri ei kysynyt,onko valmista, jolloin hätäisesti laitoin koiran maahan vinoon)
Seuruu hihnassa 6,5
Seuruu hihnatta 5
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 9
Liikkeestä seis 8
Tokohyppy 8,5
Kokonaisvaikutelma 7,5

Pisteitä 140 ja 2-tulos :)

Nalalla taas olikin aika nappipäivä ja paketti pysyi kuin pysyikin kasassa! :)

Paikkamakuu 10!
Seuraaminen hihnatta 8,5 (täyskäännöksissä putosi kontakti ja vähän levisi, muuten oli todella kivaa tekemistä siihen verrattuna, mikä tilanne oli vielä pari viikkoa sitten!)
Liikkeestä maahan 8 (hidastinkohan tässä, en tiedä)
Luoksetulo 10!!! (aivan upea!)
Liikkeestä seisominen 10!
Nouto 9 (vähän ravasi lopussa ja pyöritti, muttei pahasti)
Kaukot 7 (lisäkäskyllä maahan ja toinen lisäkäsky toiseen istumiseen, nätisti pysyi pylly)
Hyppy 5 (tässä Nalalla jo meni hermot, tarvitsi toisen lisäkäskyn istumiseen ja vierelletuloon ja haukkua louskutti)
Kokonaisvaikutelma 9

Pisteitä 171 ja 1-tulos sekä 2.sija!! :)


Sunnuntaina ajeltiin Annan ja Pipsan kera Kuopioon Viiksi-areenalle ACE:N järjestämiin agilitykisoihin.

Kaksi rataa Minna Räsäsen tuomaroimana ja 1 rata Minna Väyrysen tuomaroitavana.

Nemo teki ekalla radalla kepeillä virheen ja vähän yliaikaa.. Ja sijoittui sillä 5:nneksi. Nala teki samaisella radalla hienon aliaikasuorituksen, mutta harmikseni hyppäsi puomin alastulon, joten 5vp:llä sijoittui 2.ksi :)

Toinen rata oli hyppyrata. Nemo hiipi ärsyttävästi hypyn viereen, ja minä arvoin varmaan pari-kolme sekuntia, että mitä sen kanssa tekisi, jolloin aikaa meni ihan hukkaan.. :/ Noh, rata muuten sujui oikein nätisti, joten samalla saatiin meidän ensimmäinen LUVA-0 hyppyradalta!! :) Nalalle samaiselta radalta HYL.

Kolmas rata oli molemmille liikaa ja Nemo teki paljon yliaikaa ja 5vp ja Nala teki 3kieltoa, kun ei näyttänyt enää jaksavan, joten HYL..

Joka tapauksessa mahtava viikonloppu oli :)

maanantai 22. elokuuta 2011

"Melkein onnistuttiin" -viikonloppu :D

Nemon kanssa oli menneenä viikonloppuna kunnon "melkein tehtiin tuloksia" -viikonloppu. Näistä kuitenkin kohta lisää... :)

Torstaina oli ensimmäinen lomapäivä, jolloin pääsi treenaamaan koirien kanssa pitkästä, pitkästä aikaa. (Tästä syystä ei ole päivityksiäkään tullut).

Milan ja Nemon agiliitelyt TO 18.8.:

Treenasin Nemon kanssa keppejä, ohjaustekniikkaa sekä puomin alastuloa. Kepeillä oli ihan hyviä onnistumisia, mutta ehkä voisi alkaa pitämään namikuppia useammin keppien päässä, niin saisi Nemon menoon tavotetta :D Lisäksi ohjureita voisi ensi treeneihin laittaa ekaan ja viimeiseen väliin, sekä pari matkalle.

Ohjaustekniikasta treenattiin saksalaista ja vastakkaisessa kädessä koiran pitämistä, että saadaan oikeaan putkeen (en tiedä, onko tälle jotain nimeä??)

Puomilla naksuttelin oikeaa kohtaa ja tuntui, että vähän ajatus loksahti. Toiseksi päätin, että nyt sitten tehdään keinullekin stopit, että jos Nemo vihdoin tekisi kontaktit niin kuin A:lla. :)

Milan kanssa tehtiin helppoa ohjausta ja pussia. Sekä keppejä ohjureilla. Kepit olivat aluksi nopeat, mutta kun koira ei meinannut pysyä omassa menossa, niin hyppi pois tai meni ali, jolloin hidastin tahtia ja otin varmoja suorituksia. Selkeästi on epävarmat nuo kepit tällä hetkellä.. muutama toisto tehtiin neljällä kepillä, jolloin näki, miten epävarmat ne kepit onkaan, joten ensi treeneissä pelkkää neljää keppiä :)

Pussilla ei taaskaan ekalla kerralla mennyt, mutta mennessäni kyykkyyn viereen, niin johan juoksi läpi.. erikoinen koira :D Noh, pari toistoa minun kyykkiessä ja johan meni lähettämälläkin :) Kun ei sitä pussia tarvitse edes pitää ja koira tulee.. ilmeisesti toistoja, toistoja ja toistoja vain tarvitaan, että tulee varmaksi :)

Nalan ulkotokotreenit TO 18.8.:

Nala aloitti TAAS, kyllä TAAS juoksut.. viime juoksuista onkin se neljä kuukautta, huoh... Noh, Nalan kanssa treenattiin vesisateessa ja lammikoiden keskellä tokoa. Koirasta näki, että sillä oli juuri hyvä vire tehdä töitä, sillä kaverit oli päässeet jo treenaan ja Nala oli joutunut odottamaan yksin autossa. Aluksi Nala katsoi vain pitkään, kun pyysin perusasentoa, mutta pienellä houkuttelulla nekin onnistui. Maahanmeno oli ahdistavaa, mutta vauvatokolla päästiin maahan, eikä se sitten ollutkaan ihan niin hirveää, kun Nala oli kuvitellut eli maahan mentiin ja useasti! :) Hyvä Nala!

Pääsääntöisesti treenattiin perusasentoa ja liikkeestä maahanmenoa, koska ne oli ällöttävimmät. Nopeasti lopussa vielä noutoa ja kakeja ja lopuksi Nalan superpalkka - meidän Porista ostama leluhiiri, jonka pinta on oikeaa kaninkarvaa.. Tästä Nala todella syttyy! Kivointa oli, että Nala todella leikki, vaikka satoi vettä ja oli märkää :) Kivaa!


Nemon lauantain agilitykisat 20.8.:

Oltiin Nemon kanssa JATin järjestämissä agilitykilpailuissa lauantaina. Nala ei juoksuista johtuen päässyt, harmi... Nuo radat olisi sopinut sille! Tuomarina oli Sari Mikkilä ja vitsit, että tykkään sen radoista! Ne on niin kivoja!

1-luokalle olisi ollut 3 rataa, mutta ilmoittauduin vain B ja C-radoille.

B-radalla ajatuksemme kulki Nemon kanssa yhteen, mutta Nemo liikkui hitaammin kuin yleensä. Se oli sellainen slow-motion -meininki.. , ohjaukset juuri niin kuin olin suunnitellut, kepit meni hyvin ja tuloksena 0 virhepistettä! Eli meidän ensimmäinen 0-tulos.. Harmi, kun aika ei riittänyt vaan ylitettiin aika alle 3 sekunnilla. Höh... Puomin kontakti oli jälleen hidas, mutta en antanut periksi, vaan odotin, että se tulee oikeaan paikkaan ennen vapautusta. Tässä kului varmasti se kolme sekuntia ellei enempikin... Eli lisää naksuttelua! Tuolla radalla sijoituttiin 2.ksi! :)

C-rata oli hyppyrata. Rata oli kiva ja meillä oli tosi hyvä flow ja Nemon vauhti oli hyvä! Harmillisesti itse vähän liikaa luotin Nemon keppeihin, enkä sitten ohjannut tarkemmin niitä, kun oli mennyt ekasta välistä, jolloin kepeiltä 5vp. Aika alittui jonkun nelisen sekuntia, millä sijoituttiin lopulta 3.ksi :) Eli melkein onnistuttiin! :D

Nalan ja Milan tokoilut LA 20.8.:

Oltiin Teklan ja Viiun kera tokoilemassa lauantaina kisojen jälkeen läheisellä hiekkakentällä. Mila aloitti AVO:n luoksetulotreenillä. Tein kerran Milalle lomalla jo Riikka Pulliaisen ohjeistaman kuppileikin avulla luoksetuloa, mutta tuolloin Mila ei yhtään tykännyt jutusta ja tuntui, että se vain ahdistui siitä.. Noh, lauantaina se oli ihan innoissaan koko touhusta ja teki hienosti. Mila ei oikein edelleenkään tajunnut stoppia vaan seis-käskyllä hidasti lähes stoppiin ja valui ravilla kohti.. Noh pari toistoa nyt niin, että itse ihan tulin kunnolla Milaa kohti seis-käskyn aikana, jolloin ihan toimi.. Eli muutama hyvä toisto saatiin! :)

Nala teki vuorostaan luoksetuloa. Läpi tultiin edelleen toisinaan... äh! No, oli siellä nyt kuitenkin enemmän onnistumisiakin. :) ja jopa ihan kympin arvoisia stoppeja! Sitten tehtiin sitä, että Tekla piti kuppia käsissään ja samalla tavalla stopit, aluksi tuli kolme kertaa läpi, mutta sitten pari onnistunuttakin suoritusta :) jospa näin saataisiin ne stopit oikeasti onnistumaan! :)

Mila teki BH-paikkamakuun Viiun tehdessä seurausta ja kaukoja. Hienosti ja rauhallisesti pysyi pikkulikka häiriöstä huolimatta ja vaikka mä puhuin. Yhdessä vaiheessa mun mennessä palkkaamaan, nousi ja otti pari askelta mua kohti, mutta siitä huomasi, että oli vähän tehnyt väärin :)

Nala teki loppupalkalla liikkuroituna ja kahden pikkutytön seuratessa kaikki muut liikkeet paitsi luoksetulon ja hypyn. Seurauksessa jouduin kerran pysähtymään, koska haahuili.. Muuten ihan ookoo.

Liikkeestä maahanmeno ihan ookoo, perusasentoon nousussa vähän äänsi. 8 arvoinen ehkä..

Liikkeestä seisominen ookoo, ei kääntynyt kohti lopussa. 8-9 arvoinen ehkä...

Nouto, aluksi palautti vähän taakse ja annoin uuden tuo-käskyn, jolloin tuli hyvään paikkaan, mutta vähän pyöritti kapulaa, jolloin painoin vähän kuonoa ja kun lopetti pyörittämisen, otin kapulan. Eiköhän siitä joku 8-9 olis tullut..

Kaukoissa Tekla oli ihan kiinni Nalassa liikkuroimassa. Nala meni hyvin maahan. Ekassa istumaannousussa käänsi katsomaan Teklaa, kun Tekla liikutti käsiään takana, mutta totteli kuitenkin. Maahanmenokäskyssä säikähti, kun Tekla laittoi kädet alas, jolloin nousi ylös ja lähti mun luokse.. suloinen.. oli se kyllä aika hurjan kova häiriö :D Uusi yritys, ja superkaukot! :) Hyvä Nalu <3

Mila vielä loppuun nouto ja kaukot. Noudossa lähti ilman käskyä, jolloin otin takaisin. Ilmeisesti otti turhaan Teklan käsky-sanasta häiriötä.. Hyvin nouti muuten ja hyvään paikkaan! Hyvä ilme ehdottomasti tuossa noudossa :)

Kaukot oli vähän pökkelöt ja jätti nousematta istumaan. Tarvitsisi tehdä Milan kanssa ihan vain suullisia siirtymiä kotona pesuhuoneessa, jolloin se käsky olisi Milalle helpompi, nyt se tekee vain silloin tällöin.


Nemon tokokokeet Pihtiputaalla SU 21.8.:

Oltiin Nemon kanssa Pihtiputaalla tokokokeissa sunnuntaina. Tuomarina oli Veijo Kinnunen ja tuntui ihan reilulta tuomarilta. Nemo oli ihan innokkaalla päällä ja veti kentälle.

  • Luoksepäästävyys 10
  • Paikkamakuu 10
  • Seuraaminen kytkettynä 8 (joitain haisteluja oli ja taisin antaa lisäkäskyn jossain kohtaa.. seuraamiskaavio oli ihan järjettömän pitkä)
  • Seuraaminen ilman hihnaa 7 (tässä alkoi näkyä huomattavasti pitkä seuraamiskaavio. Nemo ei kestä yhtään noin pitkiä seuraamisia ja vielä kun oli peräkkäin... tämä kostautui jäävissäkin.. eli mentiin nenä maassa)
  • Liikeestä maahanmeno 8 (jäi valmistelevassa seuraamispätkässä ja hiukan jouduin himmaamaan käskyä antaessa)
  • Luoksetulo 9 (hyvä oli muuten, mutta hyppäsi vasten)
  • Liikkeestä seisominen 0 (tässä näkyi totaalisesti väsyminen seuraamiseen, eli seuraamispätkä oli hirveä ja kun annoin käskyn oli mennyt istumaan ja siitä maahan)
  • Hyppy 10 (vähän hyppäsi perusasentoon mentäessä, mutta ei kuulemma häiritsevästi)
  • Kokonaisvaikutelma 9 (tuomari tykkäsi kuulemma ja harmitteli nollaa)
Pisteitä yhteensä 156 ja 2-tulos.


Milan agilitytreenit SU 21.8.:

Milan kanssa käytiin tekemässä pääsääntöisesti keppitreeniä hallilla ja nyt tosiaan neljällä kepillä. Hyvin lähti sujumaan kepit ja tehtiin eri puolilta ohjattuina ja siirtelin hyppyä vähän erikohtaan :) Hienosti Mila alkoi tekemään. Tällä kertaa onnistui takanleikkauskin keppejä ennen.. :) Ongelmaksi muodostui, kun yritin tehdä suoralla takaaleikkausta hyppyä ennen, niin Mila päätti, että ei käy. Tätä harjoitusta lisää! :)

Kontakteista tehtiin puomi ja A, joilla oli oikein päteviä suorituksia.

Nalan ja Milan tokoilut SU 21.8.:

Meillä oli tokoiluseurana Saana koiriensa kanssa. Nala aloitti jälleen luoksetulotreeneillä. Edelleen on ongelmana liian kova tai liian hidas vauhti.. Kultaista keskitietä haetaan... Oli siellä hyvääkin, ja ehkä aavistuksen parempaa..

Mila jatkoi luoksetulolla ja huomattavasti parannusta tapahtunut :) Mila teki Saanan Taimi-silkin kanssa paikkamakuun, mun mennessä piiloon. Kurkin vielä vähän väliä, että Mila pysyy varmasti paikalla ja hyvin pysyikin. Ei ottanut mun liikkuroinnista yhtään häiriötä, jes! :)

Tänään tytöt lähti T:n kanssa reissuun, joten itsellä tulee muutaman päivän tauko treeneistä.. höh.. harmi! Olis just hyvä "draivi" :D

tiistai 9. elokuuta 2011

Mahtava viikonloppu Milalla - ROP ja SERT sekä TK1 saman viikonlopun aikana

Olimme lauantaina 6.8. Saarijärven KR-näyttelyissä Nalan ja Milan kanssa.

Tuomarina oli molemmilla koirilla Harry Tast. Ensin oli Nalan vuoro ja Nala pärjäsi muun värisistä mitteleistä parhaiten, mutta harmiksemme, se ei saanut SA:ta, vaan ERI1 oli Nalan tulos.

"Rungossa oikeat mittasuhteet ja raajakorkeus. Kaunisilmeinen hyvin narttumainen pää. Loiva otsapenger. Lyhyet olkavarret. Oikean muotoinen rintakehä. Kintereiden tulisi olla jäntevämmät ja karvan karheampaa. Oikein asettunut häntä. Takaliikkeet eivät täysin yhdensuuntaiset"

ERI1

Milaa jännitin kovasti, mutta turhaa. Tuomari hymyili katsoessaan Milaa ja arvostelu oli pelkkää ylistystä ja positiivista! Vau!

"21kk kaunis tasapainoinen ja hyvin rakentunut juniori. Hyvänmallinen, kaunisilmeinen hyvin narttumainen pää. Tummanruskeat silmät. Täysi pigmentti. Tyylikäs kaula ja hännän asento. Oikea karvanlaatu. Rukon osittain pohjavillassa. Liikkuu ja seisoo tasapainossa."

ERI1 SA PN1 SERT ROP

Mila siis ERI1 SA. Paras narttu -kehässä oli toisena narttuna upea veteraani, joka oli usean maan valio ja se oli todella hyvännäköinen, joten olin varma, että se voittaa pikkuisen Milan, mutta jopas jotakin. Mila oli PN1 ja samalla ROP ja sai ekan SERTinsä! :) VAU!


Sunnuntaina mittelien rotumestaruus Tampereella.

Nala pisti ihan höveliksi taas vaihteeksi kokeen ja mieleeni tuli ihan oikeasti lopettaa sen kanssa tuo harrastaminen. Toisaalta harmittaa, ettei siitä koskaan voi koskaan tulla kunnon agilitykoiraa, eikä siitä toisaalta ihan sohvakoiraakaan viitsisi tehdä, koska se käy sitten jo niin kuumana.. noh en tiedä.. Mietintää, mietintää...

Paikkamakuu: 9 (meni maahan vinoon)
Seuraaminen: 6 (teki ihan jotain sunnuntailenkkiään)
Liikkeestä maahan: 0 (ihan ookoo alku ja maahanmeno, mutta mun pyytäessä sitä viereen istumaan, ponkaisi ylös ja juoksi kehänauhan yli, joten nollasi liikkeen)
Luoksetulo: 5 (vähän oli päässä välähtänyt, mutta vielä liian hidas, joten ylitti merkin parilla metrillä)
Liikkeestä seisominen: 6 (steppasi lopussa)
Nouto: 0 (juoksi kahdesti kapulan luokse, otti suuhun ja heitti maahan ja juoksi perusasentoon)
Kaukot: 0 (ei noussut!! ;( )
Hyppy: 10
Kokonaisvaikutelma: 6 (koska juoksi kehänauhan ulkopuolelle...

92 pistettä, ei tulosta


Mila teki ihanaa Milamaista työtään, tosin sillä on edelleen sitä ärsyttävää nuoruuden häröilyä, eli säikähtelee ihan hölmöjä asioita, kuten lepattavaa kehänauhaa... :(

Luoksepäästävyys: 10 (olikohan ensimmäinen kerta, kun tönötti paikallaan)
Paikkamakuu: 10 (5 koiran paikkamakuusta lähti kolme, joista 1 heti alussa)
Seuraaminen kytkettynä: 8,5 (sähläsin täyskäännöksen)
Seuraaminen: 8 (tuomarin mukaan sähläsin edelleen :D )
Liikkeestä maahan: 8 (alkuseuraaminen lähti huonosti ja olin vähän hidastanut)
Luoksetulo: 10
Liikkeestä seisominen: 0 ( en tiedä, mitä tapahtui, mutta Mila haisteli maata kun tulin takaisin päin ja tepsutteli eteenpäin)
Hyppy: 10
Kokonaisvaikutelma: 10 ( Hyvää yhteistyötä ja iloista tekemistä :) )

Nollasta huolimatta siis ylitettiin 160-pisteen raja ja kerättiin siis 165-pistettä, jolla irtosi 3. 1-tulos eli Mila on nykyään TK1 Mila :)

torstai 16. kesäkuuta 2011

Tokokokeet Pieksämäellä

kai se on vaan myönnettävä, että ollaan luusereita? höh. Oltiin eilen Nemon kanssa Pieksämäellä iltakokeissa, tuomarina Katja Rautiainen.

Nemo oli ihan iloinen oma itsensä, mutta eilen hajut veivät voiton.. en tiedä, onko juoksujen alkamisella ollut vaikutusta, mutta ärsyttävää se oli. :(

  • Luoksepäästävyys 10
  • Paikkamakuu 10
  • Seuruu hihnassa 8,5
  • Seuruu hihnatta 6,5 (tässä alkoi se haisteluosuus)
  • Liikkeestä maahan 5 (joutui antamaan uuden seuruu-käskyn, kun Nemo haisteli ja sitten hidas maahanmeno)
  • Luoksetulo 7 (suoraviivainen luoksetulo, mutta lopussa rupesi haistelemaan ja tuli vinoon perusasentoon)
  • Liikkeestä seisominen 0 (oli jollain sunnuntaikävelyllä, eikä yhtään kyllä kuunnellut)
  • Hyppy 9
  • Kokonaisvaikutelma 8,5
Yhteensä pisteitä 139,5 ja 3-tulos.. höh

Onneksi kyydissämme oli Tekla ja Viiu, jotka pitivät Jyväskylän mainetta yllä saaden mahtavat 193 pistettä! Onnea heille todella hienosta suorituksesta :)

tiistai 31. toukokuuta 2011

Tokoa ja agia

Tokokokeet menivät sunnuntaina aika surkeasti! Jos jotain hyvää pitää niistä keksiä, niin se, että Nala pysyi paikkamakuussa ja sai 10:n! \o/ :)

Nala
  • Paikkamakuu 10
  • Seuruu 7 (haukkui ja tuijotti agiesteitä)
  • Liikkeestä maahan 8 (äänsi)
  • Luoksetulo 0 (lähti perään)
  • Liikkeestä seisominen (töpötti jälleen muun kääntyessä!! Tää täytyy saada loppumaan)
  • Nouto 6 (vauhdikas nouto, mutta loppu huonosti - juoksi mun taakse ja heitti kapulan sivuun)
  • Kaukot 8 (hyvät vaihdot, yhteen maahanmenoon 2 käskyä)
  • Hyppy 8 (hyppäsi sivulle, joten annoin vartalolla takaisintuloon apua)
  • Kokonaisvaikutelma 7 (haukkumisesta)
Mila
  • Luoksepäästävyys 9 (peruutti aluksi, mutta antoi tutkia)
  • Paikkamakuu 10
  • Seuruu hihnassa 8 (ihan hyvä)
  • Seuruu hihnatta 7 (jäi melko paljon yhdessä vaiheessa ja oli vähän ulapalla)
  • Liikkeestä maahan 0 (jäi istumaan!! :O)
  • Luoksetulo 10
  • Liikkeestä seisominen 0 (edisti niin, että oli varmaan puoli metriä mun edellä ja haahuili, joten käskyn jälkeen liikkui liikaa)
  • Hyppy 10
  • Kokonaisvaikutelma 8 (oli kuulemma hyvännäköistä tekemistä, vaikka olikin 2 nollaa)
Maanantain agiliitelyt:

Eilen oli K-S Spitzien oma vuoro Kennelkerhon kentällä 20-21. Paikalla oli meidän koirien lisäksi 2 mitteliä, 1 kleini, 1 japsi ja 1 volpino, joten hienosti saatiin porukkaa paikalle! :) Ja ilmeisesti kaikki ihan tykkäsi :)

Nemo aloitti, teki hienosti takaaleikkauksen ja eteni hienosti! Vau! Hyvin etsii vaikeistakin kulmista renkaan. Sen kanssa odotan kisoihin pääsemistä

Nala oli vähän hukassa takaaleikkauksissa, muuten meni hienosti ja etsi hyvin vauhdissa kepit! :)

Mila teki sellaisen 7 esteen radan reippaalla ja hyvällä meiningillä, eli ei ole kyllä enää alkeistasolla. Pussikin tehtiin 3 kertaa, nyt oli noin 15cm suu auki, joten jospa tämäkin opitaan.