maanantai 29. joulukuuta 2014

Mennyt vuosi 2014, tuleva vuosi 2015

Mennyt vuosi ei ehkä kaikilta osin mennyt niin kuin piti, mutta sitten taas toisaalta se on mennyt paremmin, kuin osasin odottaa!


Viime vuonna kirjoittelin seuraavia tavoitteita tälle vuodelle:

Nemo: 

Ensi vuonna alkuvuodesta lähdetään tavoittelemaan SM-nollia kasaan. Tavoitteena saada kasaan kesäkuuhun mennessä 7 sm-nollaa, jos mennään vielä samoilla säännöillä.

Tokokokeissa käydään ainakin kerran, ja se tulee olemaan syyskuussa Japsiyhdistyksen järkkäämissä tokokokeissa, missä samalla kisataan japsien tokorotumestaruuksista. Mahdollisesti kisataan useampikin koe. Tavoitteena kuitenkin ensi vuoden aikana kerätä TK2! :)

Rallytokokokeissa käydään, jos sattuu hyvään saumaan ja olemaan kotikisat.

Näyttelyissä tullaan käymään joitakin kertoja. 

Apua, millä mä kerkiän jo Nemon kanssa nää kaikki toteuttamaan... :D


Nala:

EVL-luokka olis tarkoitus korkata alkuvuodesta ja katselin jo tänään, että huhtikuussa voisi viimeistään aloitella! :) Tavoitteena saada ensi vuonna edes 1 kpl EVL1-tuloksia, en pistä pahakseni jos tulee kaksikin ;)

Näyttelyissä tullaan käymään, ja nyt leivotaan meidän rumasta ankanpoikasesta se muotovalio, ei voi olla niin vaikeeta! 

Mejää tullaan tuskin treenaamaan, mutta jos vaan aikaa on, niin ei unohdeta tätäkään lajia.


Mila:

Agissa tavoitteet ensi vuonna nousta 3.luokkaan, eli kolme kappaletta LUVAn arvoisia nollia pitäisi saada. Ja toivottavasti loppuvuodesta vielä nollia saataisiin kerättyä vuoden 2015 sm-kisoihin.

Tokossa korkataan VOI-luokka viimeistään japsien tokokokeissa, toivottavasti ennenkin. Tavoitteet ensi vuodelle saada VOI1 ja päästä treenaamaan EVL:ää varten.

Näyttelyistä haetaan vihdoin se 1 puuttuva SERT! Tavoitteena FIN MVA! :)


Toteutuma vuodelle 2014:

Nemo: 

Agility lopetettiin kokonaan, sillä sen kroppa ei jostain syystä enää kestänyt agilitya vaan Nemo alkoi kiertelemään hyppyjä. Nemo osallistui yksiin agikisoihin, jotka olivat japsien agirotumestaruudet, tulos yliaika5 ja hyl.

Syyskuussa Nemo osallistui japsien tokorotumestaruuksiin, tuomarina Marita Packalen. Tulos 168p., AVO1 ja TK2, lisäksi japsien tokopronssi :) Siihen oli ihana päättää tokoura! <3

Rallytokokokeissa käytiin marraskuussa saaden kaksi hyväksyttyä tulosta.

Näyttelyissä Nemo kävi helmikuussa Virossa saaden vara-CACIBin, maaliskuussa Jyväskylän ryhmänäyttelyssä ollen ERI4 ja kasvisluokka sai KP;n :) Taisi olla Marja-Leena Kääpän eka japsi kasvisluokka!! :)
Loppuvuodesta Nemo kävi pyörähtämässä Liettuassa kehässä saaden sertin ja ekan CACIBinsa. Toisin sanoen saldo vuodelta 2014 Nemolle LT MVA ja 1xCACIB :)








Nala:

Tokokokeissa käytiin kahdesti, toisesta punainen kortti, toisesta 1-tulos! Useammassa piti käydä, mutta en saanut millään aikaiseksi! :( Mutta kuitenkin mittelille 1x EVL1! niin onhan sekin jo aikamoinen saavutus! :)

Näyttelyissä käytiin 8 kertaa Suomessa, 3 kertaa Virossa ja 2 kertaa Liettuassa. Nalan tulos oli ylitse odotusten! Suomessa 2 x SERT -> FI MVA, 1 x ROP, Virossa 1 x SERT -> EE MVA, 1 x vara-CACIB -> CACIB ja Liettuassa 1 x SERT -> LT MVA, 1 x vara-CACIB ja 1x CACIB (eka oikea sellainen!) ja 1 x VSP! :)
Eli kolmen maan valio ja 2 x cacib

Mejää ei vaan keritty taaskaan treenaamaan...





Mila:

Mila sai agilitystä 2-luokasta LUVAn ja SERTin toukokuussa, jolloin nousi 3-luokkaan. Ekoissa kolmosluokan kisoissaan voitti kokoluokkansa puhtaalla radalla, mutta harmillisesti 0,25s yliaikaa, joten eka hyppyserti meni siinä. Nooh, eiköhän me joskus vielä saada jotain. Vauhti on nimittäin alkanut löytyä! :)
Kolmosluokasta Mila kerkisi tekemään 2 x aginollaa ja 2 x hyppynollaa, joista 2 on tuplanolla, eli sm-kisoja varten on jo tupla ja neljä nollaa. 3xaginollaa enää tarttis kerätä! :)

Tokokokeisiin ilmoitettiin, mutta koira aloitti harmillisesti juoksut, joten ei sitten päästy osallistumaan! :(

Näyttelyissä käytiin Suomessa 7 kertaa, Virossa 2 kertaa ja Liettuassa 2 kertaa. Tulos Suomesta 1 x SERT -> FI MVA, 1 x CACIB, 2 x ROP, 1 x vara-CACIB, Virosta 1 x SERT -> EE MVA, 1 x CACIB, 1 x ROP, 1 x vara-CACIB ja Liettuasta 1 x SERT -> LT MVA, 1 x CACIB, 1 x ROP, 1 x vara-CACIB  :)
Eli kolmen maan valio ja 3 x cacib








Noh, mitäs sitten ensi vuonna 2015??

Nemo:

Agilityn osalta Nemo ehkä osallistuu japsien agirotumestaruuksiin, ei muuta.

Tokoa hömpötellään, mutta siihen se jää, ei kisata enää.

Rallytokossa haetaan Nemolle 1xALOhyv ja katsotaan, kerittäisiinkö jopa AVO-luokkaan

Näyttelyissä Nemo pyörähtää joitain kertoja, viimeistään eläkeläisenä! :) Inttivaliota ei tavoitella, mutta katsotaan, vieläkö jonnekin mentäisiin :)

Uusintakuvaukset

Nala:

Ei enempää eikä vähempää kuin TVA. Kyllä se sieltä tulisi kun vaan kävisi kokeissa.

Näyttelyissä voitaisiin koittaa käydä ja hakea jostain maasta 1xCACIB lisää... 

Uusintakuvaukset

Mila:

Agilityssa pyritään saamaan SM-nollat kasaan ja osallistutaan SM-kisoihin. Eka sertikin ois kiva saada!

Tokossa haetaan se VOI1 ennen sääntömuutoksia! 

Näyttelyissä käydään hakemassa 1x CACIB jostain, eli tavoitellaan CIBiä.

Ja ehkä yhdet pennut voisi laittaa loppuvuoden tavoitteeksi. Jos ei kerkiä alkamaan loppuvuodesta juoksut, niin sitten ne menee 2016 vuoden puolelle, mutta ensi vuoden syksyyn asti me harrastetaan kovasti! :)


lauantai 27. joulukuuta 2014

Reissu Liettuaan





Joulukuussa tehtiin kolmen naisen ja yhteensä seitsemän koiran (4 mittelin, 2 japsin ja yhden schipperken) kanssa reissu Liettuan kaksipäiväisiin KV-näyttelyyn Vilnaan.

Aika stressaavia moiset matkat, kun univelkaa jää monesta yöstä ja koko ajan pitää pysyä ratissa yliskarppina, kun liikennemerkit on välillä vähän vaikeasti tulkittavissa ja liikennettä on...

Noh, hengissä selvittiin Vilnaan (ja sieltä takaisinkin!) Ja se varmaan oli tärkein asia tuolla reissulla... Toiseksi tärkein asia oli itse näyttelyt ja nehän meni paremmin kuin nappiin!!



Lauantaina japseilla oli tuomarina Harto Stockmari, joka on aiemminkin tykännyt Nemosta enemmän kuin Milasta (mitä harva tuomari kyllä tekee!) Noh, niin tapahtui nytkin, joten Nemo PN1 LT CAC = SERT -> LT MVA, CACIB, ROP
kuva Natalja Jakubauskiene

kuva Natalja Jakubauskiene

Mila kyseisenä päivänä VAL ERI2 vara-CACIB

Mitteleillä oli tuomarina norjalainen miestuomari. joka kyllä tykkäsi Nalasta, mutta Nala oli ihan reissaamisesta ja häkkeilystä jumissa, niin se ei liikkunut yhtään, joten VAL ERI2 ja vara-CACIB

Sunnuntaina sitten lauantaista viisastuneena liikutin reippaasti Nalaa ravilla ulkona ennen sisälle menoa ja johan se alkoi liikkua paremmin.

Sunnuntaina mitteleillä oli vuorostaan Harto Stockmari. Harto valitti Nalan PN1:ksi, joten Nalan päivän saldo oli LT CAC = SERT -> LT MVA, CACIB ja lopulta VSP! :)

Nemo jäi näyttelyistä pois, koska Liettuassa serti jää ykköseksi sijoittuneelle, niin en halunnut ottaa riskiä. Olihan se jo saanut kaiken, mitä tarttettiin! :)

Japseilla oli tuomarina makedonialainen miestuomari. Mila PN1 LT CAC = SERT -> LT MVA, CACIB ja ROP!

kuva Natalja Jakubauskiene
Aivan superonnistunut reissu kaikenkaikkiaan. Pikkuisen meinasi olla vastoinkäymistä omassa olotilassa, kun välilevynpullistuma ei tykänny autoilusta, lisäksi oli paha flunssa ja vielä kielikin paloi tosi pahasti, mutta sitkeesti hampaita purren mentiin loppuun asti. Harmittaa vaan, kun ei pystynyt oikein nauttimaan muuten Vilnasta.

Nalasta ei nyt keritty saamaan kuvia kehissä, kun oli vähän hektistä! :D

Mutta hienointa reissussa oli se, että kaikki koirat saivat reissusta jotain! :)

Reissulaisten saldo:

7 x LT CAC (kaksi yhdelle)
7 x CACIB (kaksi yhdelle)
2 x jun CAC
2 x ROP
2 x VSP
5 x LT MVA
1 x LT jun MVA

Aika paljon kaikkee ;)