maanantai 4. heinäkuuta 2011

Spitzien agitreenit

Ratana oli tämännäköinen: Mila aloitti treenit tekemällä hihnassa puomia.

Hyvin likka oli mun mielestä keksinyt jo idean ja ihan hyviä stoppeja näkyi. Sitten kun vähän vauhdikkaammin menin ohi, niin sitten pysähtyi maahan ja istui, kun oli vähän itsekin hämillään.

Tämän jälkeen tehtiin rata 2-8 ja suurimmaksi ongelmaksi muodostui jostain syystä 4-este! Se ei millään osannut edetä suoraan 3-4 vaan meinasi olla menossa jo putkeen.. höh. No, kyllä sekin saatiin menemään, kun vaan maltoin odottaa sitä.

Keinulla Mila teki hienosti, eikä sillä nyt ollut niin hirveää enää. Hidastin alastuloa. Pussilla taas ei Mila edelleenkään ollut edennyt, ei sitten mihinkään suuntaan! ;(


Nemo teki hyvän radan ja ainoaksi ongelmaksi muodostui edelleen se puomin kontakti, eli Nemo jää siihen kontaktin päälle tönöttämään.. ?

Kepeillä Nemo teki hienoja suorituksia ja onnistuipa kerran jopa takaaleikkauskin! Keinukin oli hyvä, jes! :)

Nala teki radan, mutta meinasi koko ajan tulla 3-esteen ohi, kunnes otin sen sieltä hypyn takaa. Kontaktilla otin nyt palkkauksen kanssa eli söi päistä namit. Kepeillä teki hyvää työtä ja myös Nalan kanssa saatiin tehtyä takaaleikkaus! Jes! :)


Lopuksi vielä tokoa Milan kanssa. Seuruu oli hyvännäköistä. Jäävissä panostettiin erityisesti seisomiseen ja hyvin se alkoi stoppaan, kun heittelin sille nameja sen selän taakse. Otinpa lopuksi vielä AVO-seisomisen ja sehän meni heti kerrasta, eli hienosti tönötti paikoillaan. :)

Loppuun otin BH-tyylisen paikkamakuun eli laitoin maahan ja oli selkä Milaan päin. Kerran nousi katsomaan ja kerran istumaan, mutta pääsääntöisesti kait ihan hyvää paikkamakuuta noin paljon vaikeutettuna. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti