tiistai 13. tammikuuta 2015

"Vain" pari tuhatta toistoa ja homma pelaa!

.... Nimittäin Milan kaukot, mutta palaan niihin myöhemmin! :)

Perjantaina vapaapäivä ja suunta hallille! :)

Nalan treeninä ruutua ja ruudun merkkiä häiriömerkeillä. Yleensä Nala on skaalannut 180-astetta kentästä ja bongannut aivan kaiken, ja sitten vapaavalintaisesti sännännyt ihan randomille merkille. Mutta nyt, nyt se eteni suoraan oikealle, edessäolevalle merkille ja merkiltä eteni suoraan ruutuun merkeistä huolimatta! Tää on aika edistys tuolle vaha-aivolle <3 :)
Ohjatussa tein 2 vasenta putkeen ja sitten oikea. Vasemmat olivat ihan huippuja, mutta oikean tullessa nenä veti automaattisesti siihen suuntaan, jolloin keskimmäinen veti eniten. Mutta mikä oli kuitenkin hyvää, niin totteli stoppikäskyjä, eikä sitä keskimmäistä nostanut missään vaiheessa. :)
Loppuun kuitenkin hyvä oikeakin.
Tunnari vieraan hajuilla ja jotenkin koiralla lähti käsistä ja lähti aivan muuaalle kuin kapuloille touhuilemaan... huoh. kuvittelin jo, että näistä puuhailuista ois päästy eroon... no, kun oma kapula kuitenkin nousi kerrasta hyvin. Motivaatio-ongelmaako tuo on vai oonko paineistanut senkin??

Milalle ruutua ja jätinpä häiriömerkit sinne varrelle samoihin paikkoihin ja kappas, se ei välittänyt tuon taivaallista niistä! :) Hyvä Mila!


Videolta ei näy toisen reunan merkkejää, mutta on sielläkin niitä. Merkeistä huolimatta Mila hienosti selvittää tehtävän. On se vaan aivollinen yksilö, eikä iloinen mieli ole Milalla korvannut ihan kaikkea aivotoimintaa :D
Tunnari myös liikkuroituna ja hyvin nosti ekalla oman.

Nemolle tehtiin päätreeninä houkutusta. Miten vaikeaa se voi olla?!? Mä oon mielestäni onnistunut kouluttamaan koirilleni paljon kaikenlaisia, mutta tämän osalta mulla on sellainen olo, että tästä ei taida tulla koskaan mitään! :D En toki ota asiaa niin vakavasti. Jos ei opi, ei opi. Mutta täytyy myöntää, että Nemolla on hauskaa treenatessaan houkutusta... Se porsastelee kyllä minkä kerkiää :D

Tämä on meidän paras videoa ja ainut, millä Nemo EI päätynyt syömään jossain vaiheessa houkutusta... Ei tämäkään hyvältä näytä... Pitää nyt ehkä treenailla ens kerralla vaikka hihnalla ja estää viime kädessä namin saanti... Tai sitten palkkaan kädestäni vaan useammin...


Milalle ja Nalalle paikkaistumiset ja kummallekin pääsin kerran murahtamaan maan haistelusta. Mutta molemmat tönötti kuitenkin ihan ookoosti! :) Hyvä. Mun ihana paikkaistuntatiimini <3



Sunnuntaina käytiin kimppatreenailemassa Annan ja Riikan kanssa. Viime kerrasta, kun ollaan tällä porukalla treenattu, on jo aika kauan aikaa! Mutta kyllä kannatti!

Nalalle halusin ohjatun liikkuroituna ja se, mitä pelkäsin ja toivoin, tapahtui! Nala nimittäin jäi täysin Annan käskytyksen pauloihin ja unohti kentän toisessa päässä olevan oikean... Huoh. Noh, ei muuta kuin Anna kävi näyttämässä Nalalle oikean ja sitten uutta putkeen. Tällä kertaa onnistunut nouto. Loppuun vielä uudelleen ja alkoi pikkuhiljaa toimimaan paremmin.Mutta vieläkin se vilkaisi pariin kertaan Annaa. Se on niin kummissaan, kun joku juttelee sille kapuloiden luota. Ainoa lääke: Paljon liikkuroituja ohjattuja.
Sitten ihan seuruuta ja häiriöhuuteluita ja käskyttelyä. Nala meni siis ihan kaikkeen... Miten voikaan olla niin yksinkertainen! :D Noh, en edes omalta nauramiseltani osannut puuttua siihen, ettei Nala noudattanut seuruu käskyä... Mutta onneksi tähänkin saatiin sekä ohjaajalle, että koiralle jotain rotia! :)
Nalalle vielä loppuun EVL:n paikkamakuun aloituksia eli maahanmenoja vuorotellen sekä palautuksia. Tämänkin kanssa oli ihan samalla tavalla ongelmia kuin aiemman treenin, mutta pienen muistuttelun jälkeen homma alkoi pelittään ja se alkoi seuraamaan, kuka käskytti.
Kaukoja tehtiin häiriössä, mutta siinä Nala ei mennyt kyllä viereisen käskytyksiin, vaan tässä kyllä nätisti kuunteli mua :)

Milalle luoksetuloa. Kerkisin synkistelemään, kun mikään ei toimi ja koira vaan EI TAJUU! Mutta onneksi Anna oli ollut Oilin tokokoulutuksessa ja saanut koiralleen vinkkiä, joten heti treenivinkit kiertoon ja lähdettiin rakentaan stoppeja muuta kautta kuin käden avulla eli vartalon käyttämistä aktiivisemmin.. Tää vois vaikka toimia ja tätä ei olla käytetty kuin siinä, että Mila on juossut vastaan, eikä se oikeastaan ole sillonkaan toiminut.
Tunnarissa ekalla kerralla väärä. ARGH. taas. No, uusi yritys ja oikean tuonti. Jatkossa kuitenkin vielä vahvistusta oikeista heti noston jälkeen. Mila taitaa kaivata nyt paljon vahvistusta ja positiivisia nostoja. :)

Nemolle kävin tekemässä jo päivällä ulkona rallytreenit. Treenailtiin Ellin kanssa, jolla oli kyltit itsellään. Ongelmana juuri se meidän perinteisin, eli Nemo kävi aina vähän väliä morjestamassa kylttiä... Noh, pitäs vaan enemmän päästä treenaan kylttien kanssa, kun ne tuntuu olevan ne suurin ongelma. Myös hihna oli suuri ongelma ja taluttimia Ellikin meille suositteli, joten sellaiset sitten ens treeneihin! :)


Eilen maanantaina kävin tekemässä vielä hallilla ihan omat treenit ilta-aikaan.

Nalalle seuruuta ja heti alusta lähtien kontaktin pitoa. Vaati muutaman kerran muistuttelua, kunnes muisti taas kontaktin pidon. Jäävät - seisominen ja maahanmeno ois nyt ookoo, mutta istuminen taas ei. Tuo liike ei varmaan koskaan tuu valmiiksi? Luoksetulon seisomiset olivat hyvät, mutta maahan ei meinannut mennä. Sitten kyllä huomasin, että se on niin jumissa alaselästään, ettei varmaan tuntunut hyvälle maahanmenot suoraan. Tunnari läheltä ja monta hyvää! :) Kaukoissa erityishuomio ekaan seisomiseen ja siitä peruuttamiseen. Noissa meinaa vähän liikkua eteenpäin.

Milalle; seuruuta ja zip-palkkausta, kun meinaa vähän mopo taas alkaa pitkästä aikaa keulimaan. Toko on vaan  niin kivaa! Peruuttamista ei meinannut millään tehdä suoraan, joten tein tötsistä rivin ja jo se auttoi, että linja pysyi suorana. Pitää pitää nyt jotain siinä peruuttamisessa mukana, koska katsoessani tulevia sääntöjä, niin sitä peruuttamista on joku 5-10 metriä!! Huhhuh!
Istuminen nappi :) Luoksetuloa tehtiin säntäilyjuoksulla ja ihan kivasti se stoppaa jo... Pitää vaan keksiä, miten sen saa vähän kauemmaksi jalasta.
Tunnari läheltä ja tosi hyviä omien nostoja ja väliin jätin laittamatta ollenkaan omaa, mutta hyvin Mila tästä huolimatta haisteli, eikä nostanut hätäpäissään mitään. Korjaavana laitettiin loppuun vielä oma kapula ja jälleen nousi nätisti. :)
Loppuun sitten kaukoja. Milalla huomaa, että sen mielentila on kaikki kaikessa tässä liikkeessä. Jos missään vaiheessa heläytän sille jotain iloista, niin se pomppaa 10 cm vähintään eteenpäin.

Mutta tätä on jo ihan kiva katsella, kun vielä häiriöstä (koirasta) huolimatta kykeni keskittymään näin paljon! Takana muutama tuhat toistoa (eikä nekään varmaan riitä!) Hauska, miten eloisasta Milasta saa edes jonkinmoisesti seesteisen. Jos kuitenkin tarkkaan katsoo, niin takatassut tepsuttaa paikallaan, kun ei malta pysyä paikalla! :D



Nemolle seisomaan nousua ja alkaahan se vähitellen toimimaan. Tosin tassut vähän tepsuttaa paikoillaan... onko sallittua??? ja ihan loppuun AVO-kaukot, jotka meni ihan törkeen hyvin vanhasta muistista. Hyvä mummu! :)

Uusien tokoliikkeiden suoritusohjeet tulivat vihdoin. Mä oon melkein niin shokissa, etten tiedä, miten suhtautuisin niihin vielä. Jotenkin kuulotaa meidän tie TVA:ksi vieläkin pahemmalta, mutta katsotaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti