lauantai 31. tammikuuta 2015

Agilityä, juoksuja ja tokoa pöksyissä

Keskiviikkona oltiin JATtilassa agilitytreeneissä. Yhdistettiin kahden ryhmän voimat 2+2. Kehiteltiin vaan jonkinmoinen rata, mutta kappas, kun siitä tulikin oikeasti todella haastava! Sain sitten lopulta selkänikin taas reippaasti huononpaan kuntoon, kiitos välistävetojen.. :(

Itselläni oli mukana pääsääntöisesti Viiu, mutta pääsi Milakin tekemään lyhkäiset treenit lopuksi. 3 hypyn välistävedot ei onnistunut kertaakaan(!) Viiun kanssa yhteen pätkään. Kaksi välistävetoa vielä onnistui ihan hyvällä rytmityksellä, mutta kolmanteen en saanut rytmitystä toimimaan.
Mutta juteltuani Viiun omistajan kanssa, niin on kuulemma ollut muillakin "hanskat tiskiin" -olo noitten välistävetojen kanssa...

Muuten oli kyllä kiva juosta Viiun kanssa. Harmikseni vasta lopputreeneistä tajusin, että selkääni alkoi jomottaa ja jomottaa oikeastaan vieläkin näin kahden päivän päästä. Toivottavasti pullistuma ei ihan hirveää takapakkia tehnyt.


Toki tuon välistävetokohdan vetäisin oikeasti kisoissa päällejuoksusettinä, mutta haluttiin treenata kohta nimenomaan välistävetoina, koska ne on niin syvältä. Lisäksi saatiin keppeihin haastavuutta, kun piti lähteä kolmosesteelle ottamaan vastaan.
12-hyppy oli pakko vetää Viiun kanssa niin, että 10-11 persjättö oikealle puolelle ja sitten 12 ennakoiva valssi ja kierrättää alasiivekkeen kautta.

Milakin pääsi tekemään ja meillä alkoi nyt tehokeinutreenaus.. Katsotaan, saanko tällä vaan hallaa Milan keinulle ensi viikon kisoja ajatellen! Vauhtia keinuun joka tapauksessa pitää saada!

Treenien jälkeen huomasin illalla, että Milalla oli alkanut juoksut! Tämä sinänsä on huippujuttu, että nyt päästään maaliskuussa tokokokeisiin korkkaamaan VOI-luokka! Nyt keväällä on katsottuna Milalle 14.3., 11.4. ja 14.5. tokokokeet. Ja nyt, kun juoksut menee tässä parin viikon aikana ohi, niin päästään mitä luultavammin näihin kaikkiin!


Torstai-iltana käytiin tekemässä myöhäisillan treenit Haukkuvaarassa. Ihanaa, kun sinne pääsee juoksunartutkin pöksyissä treenaamaan!! Mila inhoo pöksyjä, ja koska ne pitää pitää kisoissa alueella jalassa, niin tällainen treenaus tekee sille kyllä superhyvää! :)

Kun päästiin treenaan, niin Mila unohti täysin pöksyt. Treenailtiin ruutua ja luoksetuloa. Ruudun Mila bongaa tosi hyvin, mutta sitten itse ruudun syvin tarkoitus Milalta selkeesti puuttuu. Joko se tekee sitä, että stoppi elää ja tepsuttaa joko oikeaan reunaan tai etureunaan, toisekseen Mila saattaa ennakoida stoppia pysähtymällä itse etureunaan. Ongelmaksihan tuossa tulee se, että jos pistää maahan, niin tassut saattaa mennä nauhojen ulkopuolelle. Mila selkeästi tietää, että sinne ruutuun pitää mennä, nauha pitää ylittää, mutta ruutuun siirtymiä pitää nyt treenata selkeästi lisää. Lisäksi juttelin perjantaina Riikan kanssa, että kokeiltais ottaa lätkä takaisin ruutuun käyttöön. Muistuttelin myös loppuosuutta eli vierelletuloa käännyttäessä oikealle. Ekalla kerralla kiersi etukautta, mutta lopuissa muisti tulla nätisti kiertämällä vasemmalle.

Lisäksi treenailtiin esim. putkista ruutuihin menoa ja sitten evl:mäisesti. Oikealle lähetys onnistui hienosti, vasemmalle lähetys aiheutti jäätävän dilemman, eikä ruutua enää löytynyt :D

Luoksetulossa otettiin vähän etäisyyttä ja pidin edelleen kroppa-avun. Pidin kiinni kriteereistä, mutta sitten rupesin miettimään, että kärsiikö mun luoksetulon stoppi, kun ruudussa en oo niin tiukka stopin ilmeesti, milloin alkaa tepsuttaa. Käsky mulla on kuitenkin sama! Hmm...

Mutta tää tepsuttelu on selkeesti rodunomainen piirre, sillä juteltuani Riikan kanssa asiasta, niin pienellä valkoisella on halu vaan tulla vähän ees lähemmäksi omistajaa... Nemo oli poikkeus tässä asiassa. Mutta sehän nyt on poikkeus monessa muussakin asiassa :D


Iloinen mieli korvasi treeneissä juoksupöksyällötyksen! Treenaaminen oli selkeästi kivaa!! :) (ps. meidän nenästä on jostain syystä tänä talvena alkanut katoomaan pigmentti!! :( ennen on ollut superhyvä )

Nalakin kävi juoksentelemassa ruutuun, hyviä oli! Luoksetulotkin oli nyt hyviä, ei nimittäin ennakoinut ja seisominen pysyi seisomisena ja makuu makuuna! Hyvä Nala!

Jäävissä Nala oli mennyt taas yhden pykälän eteenpäin ja arpomista oli aavistuksen vähemmän. Kuitenkin edelleen korvat ei ole täysin mukana, vaan tekee helposti edellisen, mistä on saanut palkkaa...

Kaukoissa otin videopätkän, kun halusin nähdä, mitä siellä pepun kohdalla tapahtuu. Eteneehän se ihan reippaasti S-I -välillä! Huih! Läheltä tehtynä Nalalla on ajatusta pepun ja etupään käytöstä, mutta kun etäisyyttä tulee, se unohtuu...

Nemo kävi tekemässä agilityhyppyralleilua. Välillä vilkuili haikeasti hypyn suuntaan ja toisinaan se aiheutti haukkumista, kun ei päässytkään hyppäämään, mutta pääsääntöisesti se kuunteli ja teki hienoa seuruuta. Nyt pitäisi vaan ne houkutukset kuntoon, niin voitaisiin mennä sitten RTK1:n jälkeen hyvillä mielin avo-luokkaan.


Perjantaina kävin tekemässä treenit Riikan kanssa. Nala aloitti ja lopetti ohjatulla noudolla. Se ei ollut yhtään oma itsensä, joten muutaman noudon jälkeen se pääsi takaisin autoon. En tiedä, häiritsikö sitä Rieha, Riehan kapula, reunoilla olleet merkit vai mikä. Mutta se ei todellakaan tehnyt tokoa...

Mila pääsi treenaileen ruutua ja otettiin lätkäksi pahvin pala. Hyvin hakeutui keskelle, mutta maahanmenoa ei pystynyt tekemään pöksyt jalassa!! Hyih! Tehtiin muutaman kerran ruutu liikkuroituna, mutta Mila ei ollut kuulemma moksiskaan käskyttämisestä ja lähti nopeasti mun käskyllä liikkeelle. Lätkätreenit siis jatkossa! :)

Noudoissa Milaa jotenkin ahdisti hyppääminen. Toki häiriönä oli leikki-ikäinen pikkupoika, joka tuli pyörimään kanssa hypylle ja kantoi lautoja lisää ja yritti ottaa niitä hypystä pois... Noh, saatiin Milalle onnistuneitakin suorituksia.

Metalliin ensimmäinen kokonaisena liikkeenä. Palautti ravilla, minkä jälkeen otettiin pari kertaa hetsattuna ja palkkasin laukkapalautuksesta. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti