keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Takaisin yläasteelle

... nooo, onneks ei ihan. Mutta eilen käytiin treenaamassa vanhan yläasteen hiekkakentällä tokoa Annen ja hänen paimenkoiriensa kanssa.

Aamupäivästä treenattiin jo porukoitten pihalla Milalle luoksetuloa, Nalalle ohjattua ja Nemolle luoksetuloa.

Milan luoksetuloon otan ehkä kokeiluun sellaisen raivopäisen vastaantulon, jolloin saadaan ajatusmaailma nopeasta stopista ja ainakin eilen toimi, mutta miten tuosta lähteä sitten pienentään sitä.. hmm...

Ohjattu oli Nalalla hukassa heti, kun maasto oli vaikeampi ja kapulat lähellä kukkapuskia ja keinua ym. Pitää nyt treenailla huomattavasti selkeämmillä kentillä ja lisätä häiriöö vasta sitten :)

Nemolla oli mennyt luoksarin stopit paljon huonompaan suuntaan ja nyt otetaan jonkin aikaa helpotettua treeniä, että saadaan stopit pysymään hyvinä. Vauhtia on nimittäin luoksetulossa aivan liikaa, jolloin stoppi kärsii..

Illalla Annen kanssa otin kaikille jälleen toiset lyhkäiset pätkät tokoa.

Ekana Nemolle ainoastaan kaukot. Nemohan on tosiaan alkanut nostaa pyllynsä ylös ja istunut siitä alas, joten otettiin vähän häiriöö ja samalla huomattiin, että Nemo on taas alkanut tekemään kaukoissa sammakkojalkoja, jolloin nouseminen on tietenkin hankalampaa. Eli tehtiin niin, että Anne kertoi, jos jalat lävähti sivulle, jolloin palasin korjaamaan asennon ja jos pysyi jalat kropan alla, niin saatoin palata palkkaamaan. Vaihtoehtoisesti Anne teki häiriökahinaa, jonka jälkeen palkkasin ekasta istumisesta. Hyviä toistoja alkoi tulemaan loppuvaiheessa. Nyt pitää vaan opettaa taas Nemolle, että kun viritellään kaukoihin, ei saa läväyttää sammakkoasentoa ja kun viritellään paikkamakuuseen, saa mennä sammakkoon. :)

Sitten Milalle istuminen liikkuroituna. Kylläpä oli vaikeaa Milalle, kun en yhtäkkiä auttanutkaan katseella tai hidastelulla! Nyt pitäs pystyä tekemään paljon valvovan silmän alla, jotta ei tartte kytätä istumista.
Tämän jälkeen lähdettiin ruudun lähetyspaikalle. Tsekkautin ruudun - ok - ja lähetys 15m. Hienosti lähti ruutuun, mutta itse stoppi ruudussa oli vähän haastavaa ja jatkoi haistelua. Eli nyt pitäs palata lähelle ja tehdä vaan kuunteluharjoituksia. Se mikä tällä kertaa pelitti, oli rohkeus lähtee etenemään hämärällä jopa 25m päässä olevalle ruudulle hyvinkin määrätietoisesti. Jee :)

Nala oli viimeisimpänä ja oli "mukavasti" kasvattanut säntäilymoodiaan autossa odotellessa.
Noh, alkuun otettiin liikkuroituna EVL-kehääntulo ja siitä parin askeleen seuruun kautta kehäkiitoksella jäävien lähtöön siirtyminen. Ihan ookoosti lähtikin mukaan. Z tehtiin liikkuroituna, mutta se seisominen oli edelleen ongelma. En tajua, miten se ei muka erota niitä käskyjä sivulta, vaikka edestä se peruuttamalla aivan 10:n seisomista... hitaampi kävelykään ei auta seisomiseen, mutta loppuun otettiin ihan käsiavulla niin sitten suostui jäämään seisoon, ehkä kokeillaan pari treenitä tällä tavalla. Muuten Z:ssa oli tosi jämäkät jäävät ja nätit seuruuseen tulot. Jee!

Luoksetulossa alkoi jo Nalan mopo keulia ja säntäili pitkästä aikaa etsimään takapalkkaa. Myös sitten alkoi näkyä ennakointia stopeille. -> treeniin suoraa luoksetuloa ja kaverin avustamana palkkaus takapalkkaan.

Loppuun ruutu. Tsekkautin ihan kunnolla ruudun ja merkin pitämällä Nalasta kiinni. Lähettäessä lähti kohti ruutua, mutta korjasi kuitenkin matkalla merkin kautta. Saatiin kuitenkin todella hyviä kokonaisia ruutuja parisen kappaletta, mutta edelleen on vähän hallintaongelmaa, kun tekisi mieli sännätä suoraan ruutuun tai sitten jotain aivan muuta säntäilyä... Vielä loppuun tehtiin niin, että lähetin merkille, jolloin Anne heittikin yllätyspalkan sivusta, hyvin näyttää merkki olevan kuitenkin jo hallinnassa, että sille voi lähettää ihan reippaalta matkalta! :) Ja sitten viimeiset viisi ruutua suoraan lähettämällä.
Anne vinkkasi, että Nalalle voisi yrittää rauhoittaa omaa tekemistä ja jaksoittaa käskyttämistä, kehua ja palkkaamista, jolloin koira ehkä joutuisi keskittymään tarkemmin, mitä siltä vaaditaan. Tämä ehdottomasti kokeiluun!! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti