keskiviikko 31. elokuuta 2011

Seuraavat kuvat on ottanut Tiina Karvonen Remmin möllitokoista sunnuntaina 28.8.






Eilen tiistaina oli ensimmäinen Training Tracks -koulutuskerta. Että minä tykkään Hanna Helmisen motivoivasta koulutustavasta ja niin sain taas eilisestä potkua treenaamiseeni. Nyt pistetään Nalan touhu ruotuun! :)

Nala aloitti treenit ryhmäpaikkamakuulla. Jäin katsomaan auton ikkunan läpi. Se oli melko tarkkaavaisen näköinen ja kuitenkin rauhallinen. Tämän jatkettiin ruudulla ja merkillä, jotka olivat esillä. Tein pari kertaa ruudun itse Hannan jutellessa edelliselle koirakolle. Nala oli selkeästi ruvennut bongaamaan ruudun itse ja hyvin hakeutuu keskelle. Hyvin haki ruutuun vaikka taas itse menin sivuttain ruutuun nähden (tämän neuvon sain Riikka Pulliaiselta ja luulen, että osaksi myös haastavampi ajatustyö on vienyt Nalaa pidemmälle)

Tämän jälkeen tein kaksi kertaa yhdistelmän merkkí+ruutu. Kaikista kivointa oli tosiaan se, että Nala itse bongasi merkin ja ruudun siitä huolimatta, ettei koskaan oltu tehty niillä välineillä, jes! :) Edistystä!

Ekalla yhdistelmällä Nala teki vähän "sinne päin" ruudun ja jäi ihan ruudun etutötsän läheisyyteen, jolloin Hanna sanoi, ettei saa antaa Nalan tehdä porsasteluruutuja. Noh ajattelin, että seuraavalla kerralla tulee samanlainen ruutu, ja lähetin merkille: hyvä bongaus ja stoppi merkille. Näytin ruutua ja lähti menemään: hyvä bongaus ja eteneminen ruutuun ja hieno stoppi keskelle ruutua. Hannan kommentit: se meni nappiin :)

Nala jatkoi luoksetulolla, missä tehtiin kaikenlaisia variaatioita. Nyt ruvetaan tekemään kolmella eri tavalla luoksetuloa: 1. heittely edestä päin 2. nami jätetään kauas "lähtöpaikasta" ennen koiran jättöä ja sitten vapautetaan hakemaan nami takaansa. Tämän jälkeen joku vie samaan paikkaan namin samalla kun Nala tekee stoppia 3. Nala käy hakemassa kaukaa apulaiselta namin ja mä kutsun Nalan luokse ja stoppaan sen ja samalla lentää nami -> tämän jälkeen saa juosta taakse apurin luokse ottamaan nakin ja taas kutsun. :) Kokeillaan tätä syyskuun koetta ajatellen. Eilen jo tuli ainakin ihan päteviä luoksetuloja :)

Seuruu oli mennyt Hannankin mielestä aika rumannäköiseksi, mutta perusasento on kuulemma nätti. Nyt palataan seuruussa kolmen askeleen pätkiin ja muistuttelen kontaktista ja paikasta. Nalan elämästä tehdään nyt MUSTA-VALKOISTA!

Mila teki seuruuta, tunnaria, metallinoutoa ja noutoa, jääviä, ruutua ja tokohyppyä.

Seuruu oli ihan ookoo, mitä nyt pikkuisen aaltoili ja täyskäännöksessä istui. Eli paljon lyhyttä seuruuta ja täyskäännöksessä nopeampi tahti mulla ja enemmän hartioiden käyttöä käännöksissä. Käännöksessä oikealle Hanna vinkkasi, että voisin alkaa pitään vasenta kättä reiden päällä käännöksen aikana. :)

Tunnarille lähtö vähän kankeili, mutta haisteli tarkkaan ja toi oman, vaikka Hanna laittoi väärät eli idea on hallussa. Hanna vinkkasi, että paljon tunnarille lähettämisiä ja palkkaa oman tuonnista. Palautuksia erikseen. (eli lähtöön tarvitsee paljon vahvistusta)

Metallinoutoon saatiin teippaamisvinkki eli juuri sitä, mitä olin suunnitellut. Nouto on hyvä!

Jäävät oli hyviä ja ihan turhaan olen niitä panikoinut ja olen ollut ahdistunut asioiden suhteen! Hanna käski tehdä selkeästi selkä suorassa jäävät ja jos liikkeestä istumiseen haluaa antaa apua, niin antaa sen askelillaan. :)

Ruutuun otetaan targetti käyttöön toistaiseksi ja nopeampi palkkaus! Ohjaaja on vähän myöhässä, jolloin koiralla ei oo mitään kiirettä.

Tokohypyssä istumiseen paljon vahvistusta ihan edessäkin. Koira pitää saada istumaan ilman käsiapua.. Nyt istuminen on Milalle täysin vieras käsite. Treeni päätettiin piilopaikkamakuuseen. Mila aluksi ennen liikettä haukkui vieressä olleelle bordercollielle, mutta sitten kun laitoin maahan ja lähdin piiloon, Mila jäi hyvin rauhallisesti paikalleen ja pysyi hyvin.

Kotona vielä treenasin Nemolle seuraamisen lähtöjä ja naksuttelin perusasentoa ja luoksetuloa.. Nemolla oli hirveä into päällään ja se oli jotenkin hirveän symppis! Apua, en mä tiedä, pystynkö jättämään TOKOa sen kanssa kokonaan, se on jotenkin niin ihana kuitenkin, vaikka järki menee toisinaan ihan totaalisesti.

Eilen oli sellainen päivä, että teki mieli ihan herkistellä mun koirista ja onnenkyyneleet oli lähellä, ihana Nala - ihana Mila ja ihana Nemo :')

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti