Illalla puoli kahdeksalta aloin huomaamaan koirista sellaista levottomuutta, että kannettiin lelua ja nujuttiin, jolloin T ehdotti, että tekisin niiden kanssa vielä jotain, joten päädyin lähtemään treenaan agilitya.
Halli oli tyhjä ja Killerin ympäristökin oli hiljainen, joten lämpät ja jäähdyttelyt suoritettiin rauhallisissa merkeissä :)
Hallilla oli valmiina joko mölliryhmän tai 1-luokan ryhmän treeni, jossa numerotkin paikoillaan, niin tein kaikkien kanssa samaisen treenin :)
Nala aloitti. Nala eteni hienosti suoraviivaisesti ja teki todella nätin puomin alastulon, vau! :) Ensimmäinen virhe tuli 8-esteellä, jolloin se lähti kiertämään koko estettä.
A:lla jälleen hieno alastulo, mutta 10-esteellä en vetänyt Nalaa tarpeeksi, jolloin se meni aluksi esteen väärältä puolen.
Kepeillä oli aluksi ongelmana ensimmäinen väli ohjaten vasemmalta, mutta löytyi ne kepitkin sieltä. Loppu meni hyvin :)
Nemo ei aluksi meinannut osata hakea muuria suoralla vaan lähti juoksemaan ohi, mutta tämän jälkeen ei tätä virhettä enää tehnyt..
Kepeillä teki ensimmäisen kerran sen virheen, että lähti ennen viimeistä väliä seuraavalle esteelle.. Ohjaus vasemmalta onnistui muuten, mutta pitää kai rauhoittaa oma eteneminen. Muuten Nemon eteneminen oli ehdottomasti koiristani nopeinta! :) Tykkään!
Mila pääsi tekemään ihan samaa rataa ja tekikin ihan nättiä työtä. Kontakteilla vaatii treenausta ja voisi tehdä jopa hihnassa vielä joitain kertoja hihna-apurin kanssa :) Puomi oli haastavampi Milalle. Mila ohjautui ihan hyvin, mutta vauhtia sillä ei vielä hirveästi ole. Kepit oli SUPER ohjureilla ja keinukin sujui ihan hyvin vaikka tehtiin pari kertaa ja hidastin vauhtia.
Viimeisellä kiekalla tein kaikkien kanssa vielä yhden radan. Nala puhdas, Nemo puhdas ja Milalle 1 kielto 16-esteellä. Mutta sitten sain vauhtia Milaan, että itse juoksin niin kovaa, kuin pystyin ja vähän vedätin Milaa, niin sain sillä Milaan vauhtia :) Jes! Ehkä siis löydettiin yhteinen sävel? :)
lauantai 10. syyskuuta 2011
Päin arsea menneet BH-kokeet
Eilen käytiin Milan kanssa BH-kokeissa Jämsänkoskella. Samantien kun menin koepaikalle ja näin kentän, joka oli "pelto", joka oli leikattu vähän aikaa sitten, niin tiesin, että se oli sitten siinä.. Pellon nurmi ylti Milaa varmaan polviin, joten meininki oli sen mukaista, että Mila oli ihan paineessa ja hysteerinen.. Syynä varmaan se, ettei koskaan olla treenattu edes nurmella, saati sitten pitemmässä heinässä. :(
Seuraaminen kytkettynä: useita lisäkäskyjä, joitain hyviäkin pätkiä oli, mutta pääsääntöisesti rumaa tekemistä. Tyydyttävä
Seuraaminen ilman hihnaa: Alku ookoo, loppua kohti alkoi mennä huonommaksi ja huonommaksi.. Lopussa oli lähdössä kentältä pois, ja inhotti koiran puolesta, joten vapautin kesken tekemisen. Puutteellinen
Liikkeestä istuminen: jäi seisomaan. Puutteellinen
Liikkeestä maahanmeno: jäi seisomaan! :( Puutteellinen
Paikkamakuu häiriössä: Vaati kaksi käskyä maahanmenoon. Oli haistellut ja jossain vaiheessa oli noussut ja sitten istunut alas. Tyydyttävä
A-osa HYLÄTTY
Otti kyllä päähän, mutta minkäs teet.. Toisella kertaa sitten. :)

perjantai 9. syyskuuta 2011
Salme Mujusen tokokoulutukset ja Nemon 1-luokan agitreenit
Eilen oli Salmen tokokoulutus 1/5. Koulutuksen aloitti Nala, jonka kanssa tehtiin lähes kaatosateessa kaikki avoluokan liikkeet läpi. Seuraukseen lähdetään vahvistamaan kontaktia hitaalla kävelyllä, katseella ja kehuilla. Kontakti alkoi pysyä ihan hyvin jo loppuvaiheessa. Nyt pitää itse muistaa sen maltti siinä seuraukseen lähdössä, eli lähden aivan liian nopeasti liikkeelle muutenkin ja kävelen hirveillä harppomisaskelilla! Minä syyniin!
Itsellä on muutenkin se ongelma, etten osaa palkata sanoin ja kehuin vaan työnnän namia suoraan suuhun. Nyt harjoittelen kehumaan aina joka liikkeen jälkeen koiraa katsomalla silmiin ja sitten vasta namia.
Liikkeestä maahanmenoa tehtiin kerran, mutta se ei onnistunut kuns satoi, mutta meni se vierestä vähän pakotetun näköisesti.. raukka.. Mutta koska liikkeestä maahanmeno ei ole yleensä ollut ongelma, niin siihen ei paneuduttu.
Luoksetulo ei toiminut, se ravasi eikä stopannut! Mitä ihmettä taas! Noh, sitä aletaan treenaan takapalkalla ja edessä stoppailuilla. Tämän lisäksi harjoitellaan alun valmistelua eli Nala pantaan ja ranneliikkeellä heitetään nami taakse, sitten kun Nala pysyy nätisti istumassa ja luottaa, että siellä on nami, niin sitten se yhdistetään siihen, että nami jätetään kauemmaksi ensin ja sitten tehdään pelkkä ranneliike ja vapautus kauemmas namille. Stoppien matkaa treenataan pikkuhiljaa pidemmäksi, eilen tehtiin 5 metristä ja puolessa välissä stopattiin ja sitä pikkuhiljaa lisätään. Ja toiseksi itse peruutan ja stoppailen ja sitten pikkuhiljaa nopeutan liikettä. Tällä samalla treenataan liikkeestä seisomisen jämäkkyyttä :)
Nouto on ihan ookoo. Hyvä palautus, hyvä paikka, eikä mällää kapulaa.
Kaukoissa mun pitää itse katsoa, että onko mikä fiilis.. jos tuntuu, että koira on ihan nuutunut, niin sitten vähän ilakoidaan virettä ylöspäin ja jos on ookoo vire, niin sitten ei ilakoida, vaan lähdetään suorittaan liikettä. Eli tässä pitää mun osata seurata, millä fiiliksellä koira on.
Hyppyyn mun pitää odottaa Nalan katsekontaktia, jolloin toimii hyvin.
Milan seuruuseen mun pitää rauhoittaa käden liike, niin että se on pois kontaktin edestä ja myös sen kanssa lähdetään rauhallisesta liikkeestä liikkeelle. Käännöksissä mun pitää rauhoittaa liikettä ja auttaa vartalolla enemmän.
Liikkeestä maahanmenossa vähän steppasi perään, joten näihin edessä treenausta, niin että käsky ja heti kun kyynärpäät osuu maahan napakka kehu ja nami. Tätä tehdään niin kauan, että Mila alkaa putoomaan alas. Tämä sama istumiseen, koska Mila ei vielä ymmärrä istu-käskyä ja istu-käskyyn käsiapu.
Luoksetulossa samaa naminjättötreeniä. Ensin pitää opettaa Milalle se, että se tulee mun peruuttaessa suoraan edessä, koska nyt se yrittää tulla jommalle kummalle sivulle, eli palkkaan aina, kun se on keskellä edessä. Tämän jälkeen treenataa niin, että mun kädet on piilossa ja peruutan, kun sanon seis, niin samalla steppaan itse paikallani, kun stoppaa, niin kehu ja sitten palkka. Samalla treenataan liikkeestä seisomista.
Nouto on hyvällä mallilla, siinä ei ollut mitään ongelmaa.
Kaukot oli hyvät, mutta treenataan lisää takapalkalla, koska oli koko ajan sen oloinen, että yrittää kuroa eteenpäin. Matkaa treenataan vain pikkuhiljaa eteenpäin. Teknisesti ookoo.
Hypyssä tehdään pari kertaa pelkkää hyppyä eteenpäin niin, että käsiavulla istutetaan, tämän jälkeen pari toistoa ilman käsiapua. Erillisesti treenataan takaisin hyppäämistä "hoppa"-käskyllä, koska tuli luontevasti sillä viereen. :)
Ruvetaan treenaamaan VOIn kaukoja pikkuhiljaa imuttamalla nakkia. Nalan kanssa voidaan pikkuisen tehdä jo S-I-vaihtoja ja Milan kanssa niin kauan M-S-vaihtoja, että ne toimii, nyt se steppaa melko paljon.
Kai siinä treenissä jotain hyvääkin oli, vaikka paljon on tekemistä. Salme ilmoitti, että vaikka ihan ookoo-tekemistä on tässä vaiheessa, niin koska tavoitteet on korkeammalla, niin kannattaa tehdä perustyö nyt hyväksi.. Sinänsä en ole tuota ajatellutkaan ihan noin, vaikka olen tiedostanut asian.. mutta totta! Nyt laitetaan molempien seuraukset syyniin! :)
Nemon agilitytreenit
Meitä kouluttaa tällä jaksolla Aino Kinnunen, ja nyt kun on sitten 1-luokan treenit, niin pitäisi kai osatakin jotain? Tai sitten ei...
Ratana oli tällainen
Rata suoritettiin kahdessa osassa 1-10 ja 9-19. Ekalla yrittämällä tein vekin 3-4 väliin, jolloin työnsin turhaan vitoselta sivuun.
Kepeillä se taisi vähän kyllästyä ja lähti kesken puomille.. Täh? :D 9-esteen takaakierrossa rupesin tekemään turhan aikaisin valssia, jolloin vetäsin Nemon takaakierrosta pois ja se hyppäsi edestä.
Aino kehoitti tekemään 3-5 -esteet whisky-ohjauksella. Aluksi olin varma, että se ampaiseen 5-putken väärästä päästä sisään, mutta onnistuikin superhyvin! :) Toisella kertaa kepitkin oli hyvät ja takaakiertokin onnistui. Puomin alastulolla eka kerta oli huomattavasti parempi kuin toinen.. Toisella se jäi kukkumaan kontaktin päälle! Lisää naksuttelutreeniä.
Ekalla yrittämällä 9-19 välillä Nemo meni nätisti oikeaan päähän 11-esteellä, mutta sitten kun menin 12-esteen viereen ottamaan vastaan, niin sehän ampaisi puomille. Joko pitäisi olla puomin edessä ottamassa vastaan, 12-13 -esteiden välissä tai sitten 12-esteen toisella puolen. Valitsin seuraavalla kierroksella mennä 12-13-esteiden väliin ja se tuli mukavasti siihen mukaan. :) Että tuo oma ohjaaminen tuntuu kyllä niin kököltä! En vaan osaa... Putket oli jotenkin tosi tahmeat tällä kertaa.. pitäis ehkä palkkailla putkistakin välillä.. Keinu oli mielestäni tosi kiva! :)

torstai 8. syyskuuta 2011
Ei mulla muuta, mutta Nalan luoksetulo toimii!!
Jooh, tehtiin Nalan, Milan ja Nemon kanssa lyhkäiset kotitokotreenit. Nalan kanssa harjoiteltiin lähtöjä, joissa Nalan pää oli edelleen pääsääntöisesti alhaalla. Oli siellä joitain hyviäkin kontatkihetkiä, mutta pääsääntöisesti huonoja lähtöjä -> jatketaan harjoituksia! :)
Jäävät oli hyviä.. ja sainpa kerran Nalan kääntymäänkin seisomisessa, mutta nyt en tajua, mitä tein erilailla, sillä nyt Nala pyöräytti toiseen suuntaan, mitä ei ole taas koskaan tehnyt.. Noh, pääasia, että pääsin korjaamaan! :)
Luoksetuloa tehtiin kolme kertaa. Ensiksi jätettiin nami taakse ja Nala sai aloittaa hakemalla sen ja sitten tulla luokse - hyvä stoppi. Tämän jälkeen keskimmäisellä kerralla tein koirakokeen ja sanoin saman "jätetään tähän" ja heilautin kättä samalla tavalla taakse, minkä jälkeen liikuttiin eteenpäin ja suoraan kutsu ja stoppi - ja hyvä! Viimeisellä kerralla samalla tapaa kun ekalla - hyvä stoppi :)
Nouto hyvä, vaikka koira meni tiellä juuri samaan aikaan ja pidin kauan perusasennossa.
Kaket JES!
Sitten tehtiin edessä istumista hyppyä ajatellen ja se oli Nalan mielestä hirveän vaikeaa! :D
Mila teki seuruuta, liikkeestä istumista ja maahanmenoa, kaukot ja luoksetulon lähistoppeja. Seuruu ihan kivannäköistä, liikkeestä istuminen onnistuu, kunhan annan Milalle reilun avun vielä, liikkeestä maahanmeno hyvä! Kaukot alkaa pikkuhiljaa avautumaan Milalle :) Luoksetuloissa tehtiin ihan ookoo-stoppeja läheltä.
Nemo teki muutaman askeleen seuraamisia ja jääviä ja luoksetuloja. Ihana hömppä Nemo <3 Se on kovin innostunut tekemisestä, kun treenataan kotona :)

tiistai 6. syyskuuta 2011
JAT:n agilityjakso 2/11
Eilen maanantaina starttasi JAT:n jakso 2/11. Koulutan Sini-nimisen henkilön kanssa jaksolla jatko2-ryhmää ja treenaan Milalla mölliryhmässä ja Nemolla 1-luokan ryhmässä.
Eilen vedettiin Sinin kanssa ryhmä kahdestaan. Tuntui mukavalta ja innokkaalta porukalta :)
Radan lisäksi treenattiin puomi, pöytä ja kepit :)
Koulutuksen jälkeen oli Milan ryhmän vuoro, kouluttajana Kiia, joka koulutti viime jaksolla mua ja Nemoa.
Mila teki ihan kivat kepit. Keinuteltiin kolme kertaa ja vau, eihän se jännittänyt yhtään! Pureskeli hirveällä innolla mun sormia syödessään nakkia.
Puomilla vähän toikkaroitti, eli tuli läpi, mutta pysähtyi kontaktin alle. Hyviäkin suorituksia alkaa olemaan ja mielestäni on ihan hirveän kiva puoli se, että sillä on kova vire tehdä pelkkää puomiakin :)
Ensin rata 1-7. Halusin treenata takaaleikkauksena 3-5 -pätkän, mikä olikin aluksi hankalampi juttu, sillä Mila kyllä meni edestäni 3-esteelle, mutta sitten pyörähti aina ympäri. Parin "namitädin" avustuksella saatiin Mila tajuamaan idea ja hei, sehän onnistui! :) Vielä kun saadaan kokemuksen myötä Milalle vauhtia, niin siitä tulee todella upea agilitykoira! Puomilla haki vinostakin kulmasta hyvin nousukontaktille! Pari kertaa tosiaan räväytti puomilta pitkäksi, mutta selvästi huomasi tehneensä virheen.
Radalla A-F halusin harjoitella vastakädellä vientiä houkutusputkella ja Milalle toimi todella hyvin, ihan kuin Nemollekin :) Lisäksi tein persjätön D-E -väliin, hyvin meni! Jes! Kivat treenit oli :)

maanantai 5. syyskuuta 2011
agilitykisoja ja näyttelyitä
Agilitykisoista käytiin lauantaina hakemassa Nemon kanssa vitonen kepeiltä... taas sama virhe, että itse menin säätämään keppien alkuun, enkä antanut koiran suorittaa itsenäisesti... :(
Muuten rata oli ihan sujuva ja nopea. Vaikka tehtiin sitten hyvin hyvin perusteelliset kontaktit vitosen jälkeen, niin meidän aika riitti silti ihanneaikaan! :)
Näyttelyt Sastamalassa 4.9.
Japaninpystykorvilla tuomari Nikolay Sedyh Venäjältä:
"Genug kompakt, genug volume kopf. Gute temperament, nicht mehr gut angestellt im Teuregung. Gut Ausdruck."
Jotakuinkin: Tarpeeksi kompakti. tarpeeksi hyvä pääntilavuus. Hyvä luonne. Ei tarpeeksi hyvät kulmaukset. Hyvä ilme
VAL ERI2 SA
Mittelspitzeillä tuomarina Jouko Leiviskä:
"Kaunislinjainen, tänään hieman niukassa turkissa. Hyvät mittasuhteet, kaunis pää. Miellyttävä ilme. Hyvin kiinnittyneet, hieman kookkaat korvat. Runko voisi olla tilavampi. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvin kulmautunut. Liikkuu ahtaasti takaa, löysästi edestä. Erittäin hyvin esitetty."
EH

perjantai 2. syyskuuta 2011
Nala on oppinut, miten EI tehdä oikein tunnaria! ;(
Eilen ajelin kera kaikkien koirien Killerille ja mielessäni hehkuttelin, että kun tiputti vettä ja maa oli märkä! Jes! Tämä on niin hyvää treeniä Nalalle.
Treenasin Nalan ja Milan kanssa tokoa ja seuraksemme saatiin Jenni ja käppänät Nasu ja Sulo. Nala teki seurausta samalla kun Jenni "häiriköi" taputtelemalle. Oman häiriön seuraamiseen toi vesilätäköt, jotka olisi pitänyt kiertää. Nalan kontakti tippui vähän väliä ja se oli seurauksessa hyvin hermostuneen oloinen - syksy ja vesilätäköt! Noh, pidin nyt tiukan linjan Nalan menossa ja muistuttelin sitä koko ajan. Tuntui, että loppua kohden meno parani. Oikealle käännöksiin otan käyttöön ehkä myös sen, että käsi menee reiden päälle, jos saisi tuon oikealle-käännöksen kuntoon, sillä Nala on siinä vähän sellainen haahuilija.
Maahanmeno oli jälleen ällöttävää, mutta menihän sen maahan, kun autoin reippaasti. :) Lisää sadekelejä ja vauvatokoa Nalalle <3
Luoksetulon stopit oli oikeasti aikas jees ja tehtiin niin, että Jenni kävi heittämässä aina Nalan taakse nakin. Ehkä se stoppi oikeasti alkaisi siitä tulemaan. Nyt ei ole ollut ravaamisongelmaa pitkiin aikoihin ja Nala on alkanut tulla JUURI sopivalla laukalla :) JES!
Murheen kryyni: Tunnari! Äh! Mitäköhän on tapahtunut meidän tunnarille, sillä Nala nätisti lähti haistelemaan ja päätyi ekalla kerralla ottamaan jonkun kapulan (siis väärän) ja lähetin uudelleen ja toisella kerralla toi oman. Toinen kerta ja taas sama juttu.. Olisi ehkä pitänyt tehdä loppuun täysin onnistunut suoritus, mutta se jotenkin jäi.. (tyhmä minä, nyt kumminkin jäi tuollainen toimintatapa! ;( )
Metallinouto oli ihan jo kivannäköinen :)
Mila treenasi seurausta Jennin sanoessa "käsky" eri painotuksilla ja äänensävyillä. Milan pää pyöri alussa ja tuntui, että se loittoni erityisesti "käskyjen" aikana, mutta lopussa sain sen pitämään kontaktin ja pysymään hyvin. (BH varmaan pilaa pariksi kuukaudeksi meidän seuruun, kun on niin pitkä, mutta aloitellaan sitten alusta.. eipä sille mitään kai voi?)
Jäävissä Mila reagoi varmaan ensimmäisen kerran märkään maahan ja aluksi maahanmeno oli ällöä ja jäätiin seisomaan. Sitten kerran muistuttelin oikean maahanmenon, jonka jälkeen tämä sujui. Jenni häiritsi taas valmistelevaa osuutta "käskyillä" eikä Mila ennakoinut yhtään, kuunteli tosi nätisti mun käskyjä. Seisominen oli hyvä. Istuminen tehtiin aluksi maahanmenona, mutta sitten muistui mieleen. Hyviä liikkeestä istumisia! :)
Metallinouto meni suukkuun ehkä hyvin pienen aavistuksen paremmin ja suuren suuren edistyksen tuossa teki se, että Mila LIIKKUI metallikapula suussaan, mitä se ei todellakaan ole tehnyt ennen.. JESJESJES! Ehkä tuo vielä tulee valmiiksi! Viereenhän sitä vielä ei voinut tuoda, vaan se sylkäistiin ennen pois, mutta aavistuksen oli havaittavissa kehitystä, ehkä :D
Agilityssä: Hienot, oikeastaan superhienot kepit kummallakin valkohuiskulla!! JES!
Hyvät kontaktit, ja Mila alkoi jo vähän rentoutua keinulla :) Nemo meni putkeen A:n sijaan (tarkoitus olikin, mutta se ei ole ennen mennyt -> eli paremmin toimii, kun ohjaa putken puolelta eikä A:n edestä)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)