maanantai 7. toukokuuta 2012

Milalle toinen serti!

Paljon on tapahtunut tässä keväällä, kun en ole jaksanut postailla tapahtumista oikeastaan yhtään mitään. Mila on kuukauden aikana käynyt viidesti näyttelyissä tuloksilla EH, ERI2, ERI1, H ja ERI1 SA PN2 ja SERT.

Arvostelut kirjoittelen jossain vaiheessa omalle sivulleen, mutta muuten ajatuksia näyttelyistä.

1.4. oli Korpilahdella ryhmikset, joissa tuomarina Markku Kipinä. EH, ei tykännyt koiran keveydestä (olisi varmaan tykännyt Nemosta kovasti enemmän)... Nooh, olihan Mila kyllä erityisen karvatonkin, kun oli juuri pudottanut kaikki karvansa... :(

14.4. oli Vaasan KV ja tuomarina Nils-Arne Törnlöv Ruotsista. Kertoi tykänneensä Milasta ihan hirveästi, mutta koska koiralla ei ollut karvoja, niin ei voinut antaa SA:ta. Mutta tottahan se oli, että karvaton koira oli vielä.

28.4. oli Lahden KV ja tuomarina oli Harry Tast. Harry on liiketuomari, mistä syystä luultavasti antoi Milalle ERIn ja sijoitti kilpailuluokan ensimmäiseksi. SA jäi saamatta vähäisen vatsan karvoituksen vuoksi eli alalinja ei miellyttänyt karvattomana. Liikkeitä Tast kehui.

1.5. oli "Hollolan" eli Lahden ryhmis, jossa tuomarina oli Esa Ruotsalainen. Ruotsalainen ei tykännyt Milan rakenteesta tai olomuodosta millään tapaa ja antoi Milalle H:n! Eli tykkäsi vankemmista ja rotevammista ja pyöreäpäisemmistä japseista.

5.5. oli Jämsän ryhmänäyttelyt, jossa japsit tuomaroi Anneli Sutela. Sutela oli ihana tuomari ja aloitti Milalle puhumisen näin: "Voi, oletko sinä vaihtanut jo kesäturkkiin... noh, rumat ne karvoilla koreilee" :) Mila sai ERIn ja SAn ja sijoittui paras narttu -kehässä toiseksi. Sutela vielä tuli sanomaan, että karvat eivät häntä häirinneet ja sanoi nartun olevan kaunis ja potentiaalinen, sekä kehui liikkeitä kauniiksi, mutta Mila tarvitsisi vielä runkoon vähän volyymia. Eli Milalle siis ERI1 SA PN2 ja SERT! :) Nyt viimeistä sertiä metsästämään!

Nala oli samoissa Jämsän ryhmiksissä ja mittelit tuomaroi Johan Juslin. Juslin piti Nalaa vähän turhan kookkaana, mutta antoi ERIn ja oli kilpailuluokan 2. ja sai SA:n. Lopulta paras narttu -kehässä Nalakin sijoitettiin PN2. Harmi, kun 1 oli avoimen luokan narttu, niin saatiin tyytyä vara-sertiin, mutta parempi sekin! :)

-------------------------------------------------

Näyttelyiden lisäksi ollaan käyty viikottain uimassa ja treenaamassa tokoa ja agia.

Tällä viikolla sunnuntaina Nemo osallistuu sijaishandlerinsa Anskun kanssa JAT:n 3.luokan kisoihin.. Hui, mua jännittää :) Nemo kulkee Anskun kanssa todella hyvin ja Ansku saa kovin pieneen pörröön vauhtia :) Itsekin olisin osallistunut Milan kanssa vielä kisoihin, mutta ärsyttävät juoksut, kun meni alkamaan! :(

Ensi viikolla on Nemolla japsien tokorotumestaruuskisat.. (Mila valitettavasti aloitti juoksut :( )

Ja parin viikon päästä Mila osallistuu Muuramen tokokokeisiin yrittämään sitä AVO1-tulosta, mutta katsotaan, katsotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti