perjantai 2. elokuuta 2013

Päivän agitreenit

Ihanaa oli päästä hallille aamutreeneihin. Nyt on helppoa, kun pikkumieskin viihtyy jo touhuamassa kentällä omiaan.


Nemolle treenasin sivuttaisirtoomista ja takanaleikkausta. Vitsi tuo koira on makee!! Se paranee kuin viini vanhetessaan :)


Punaisella näkyy koiran linjat ja vihreällä omat. Tosi hienosti kesti keppien takanaleikkaukset 90-asteen tulokulmasta ja sitten erityisesti tykkään tuosta sivuttaisirtoomistaidosta, jonka se on tässä ihan viikon sisään oppinut! :D


Treenattiin vielä puomin juoksukontaktia namilla, niin että jäin jälkeen ja että juoksin koiran kanssa. :) Tosi kivasti otti loppuun asti ja ens kerralla sitten otetaan vedättämällä :)

Milalle otin vähän puomin ja A:n alastuloa sekä putkia. Kovasti Mila oli onnessaan, ja olisi halunnut treenata lisääkin, mutta aattelin, että less is more :)


Nalalle vielä tokoa. Aluksi putkien avulla stoppeja, sitten jääviä, merkkiä.

Stopit on ihan kivalla mallilla, mutta putken kautta Nala ei ollenkaan tajunnut maahanmenoa, seisomisen kyllä. Tein vielä sille s-m välisen pätkän luoksetulosta ja siinä se kyllä teki todella kivan maahanmenon. 

Jäävissä on edelleen seisomisen ja istumisen erottelu vaikein. Pari kertaa teki seisomisen istumisena ja kerran istumisen seisomisena. Pitää nyt vaan tehdä erotteluharjoituksia paljon. 

Merkki on ihan kivalla mallilla. Hakeutuu hyvällä laukalla merkille ja sitten asentokin alkaa pikkuhiljaa hahmottuun parin metrin päästä :) Jee :)



Ihan loppuun vielä Nemolle kolme keinua.. Vähän turhan hidas oli! :/


PS. Meidän pennut luovutetaankin metallinoutotreenattuina ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti