tiistai 27. elokuuta 2013

Lainakoira plus omat treenin alle


Ekaksi Nemolle treeniä. Hyvin löytyi puomi putken keskeltä ja hyvin irtosi itsekseen puomin päähän, kun vein namin etukäteen sinne. Yllätysyllätys - Nemolle oli putkelle menot ja putkelta lähdöt hitaita, jos ohjasin takaa ja kutsuin kauempaa. Mutta tulipahan harjoiteltua pimeitä putkiin menoja ja palkattua niistä. Mutta kyllä vaan toistaiseksi pitää vaan juosta näyttämään Nemolle esim pakkovalssilla päät ja hakea mahdollisimman suulta, jos haluaa parhaan nopeuden Nemosta. Myös A:lta palkkausta. Ihana tuo Nemo, meillä vaan nyt synkkaa hyvin! Nemolla tein radan vain 17-esteelle asti..

Toisella kierroksella otin 9:ltä eteenpäin, mutta vaihdoin rataa niin, että rata loppui A-D. Ongelmaksi muodostui kääntäminen kepeille. Eli Nemo ajautui helposti 2-tai 3-väliin. Sen verran alkaa olemaan vauhtia, että tuollaisessa kohdassa pitäisi olla jarruttamassa suoran päässä, jotta sais työnnettyä keppejä kohti ja vaikka "niistettyä". Lopulta saatiin onnistumaan kepit, kun ohjasin vasemmalta puolen ja tein todella tiukan ohjauksen takaaleikkaukseen.


Sitten Mila vuoroon. Todella upeasti erotteli putki-puomi kohdan. :) Puomin kontakti oli hankala, ja sitä pitää palautella muistiin nyt tulevaisuudessa. 3-putki oli Milalle vaikea, kun tein tyrkkäyksen kohdalla eli tuollaista putkihakua pitää kanssa treenata. "pimeän" 5-putken löysi suht hyvin. Ekalla kerralla 7 niistolla meinasi lähteä mukaan, kun lähdin kohti A:ta, mutta onnistui sitten tuokin lopulta. Huomaa, että tauolla Milasta on tullut vähän epävarmempi, niin ei kestä tuollaista irtoomista esteeltä. A:n kontakti olikin sitten parempi kuin puomi. Ja toisella kierroksella haki kepit hienosti takaaleikkauksella. Kepit oli kaiken lisäksi hyvin muistissa.


Tämän jälkeen naapurin Viiu-sheltti vuoroon. Viiu on nopea liikkeinen, mutta sille irtoominen oli vähän hankalaa ja myös vinot putkeen menot olivat vaikeita. Puomi-putki erotteluun kosahti joka ikisellä radalla, kun Viiu onnessaan ryntäsi putkeen. Viiu on treenannut viimeksi puolitoista vuotta sitten, mistä johtuen puomin kontakti oli vähän unohduksissa. Pimeään putkeen menot eivät onnistuneet oikeastaan ollenkaan, mutta palkkailin niistä sitten ihan erikseen. Radan suoritin 14-esteelle asti ja 7-hypyn suoritin Viiun suoraan. A:n kontakti oli vielä todella hyvin hallussa ja oli tosi kivannäköinen. Myös perämutkaputkeen irtoominen oli aluksi hankalaa, mutta lopulta alkoi ihan kivasti onnistua. 13 - 14 -välillä piti "hirttää" kiinni, muuten irtosi itsekseen 7-hypylle. Myös A-D pätkä oli haastava, kun Viiu ei hoksannut ollenkaan hakea keppejä kummaltakaan puolen, mutta sitten tein irtonaisena kepit ja hienosti Viiu ne muisti. :)

Nalalle välissä EVL-liikkeitä. Seuruussa muistuttelua kontaktista, kun tiiraili vaan agiesteitä aluksi. Sitten tehtiin juoksusta kaikki käännökset.
Jäävistä onnistui hienosti kaikki variaatiot! :) JEE!
Luoksetulo niin nappi kuin voi olla! Tuon Nala handlaa!! :)

Ohjattua tehtiin tänään vaan oikealle. Vietiin Nalan kanssa yhdessä kapulat paikoilleen. Vaikeaa oli malttaa pysähtyä merkille, ja Nala olisi halunnut lähteä vaan hakemaan suoraan keskimmäistä. Sitten tehtiin yhdessä merkki vieden Nala paikalle. Kun tajusi oikean kapulan vihdoin muutaman käskyn jälkeen haki ihan kivasti, eikä yrittänytkään keskimmäistä. Ei vaan meinaa oikein lähteä irtoomaan niille kapuloille. Sitten tehtiin ihan vierestä katse-treeniä, eli nostin käden ja kun käänsi käden mukana vähän poskea, niin heitin namin ja annoin suunnan. Tässä tuli ihan hyviä toistoja. Sitten erikseen vielä merkkiä ja merkin paikkaa :)

Loppuun kaukeleita. Ekaks tein 15 metristä ekan vaihdon istumiseksi ja palkkasin siitä. Tämän jälkeen tehtiin 15 metristä S-I-M-I-S-M, missä Nala eteni noin 20 cm. Sitten vielä tehtiin erikseen 15 metristä pelkkä seisomaan nousu ja kun näytti ihan jämäkältä, palkkasin takapalkalla. Ja sitten läheltä muistuttelin S-I-vaihtoa, joka on meidän vaikein! :/

Ihania pörröjä oli 4 kappaletta treenikavereina.

Viiun jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllä mun pitää joku oma kiitäjä jossain vaiheessa saada agikaveriksi! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti