Käytiin koirien kanssa JATin hallilla treenailemassa agia, tokoo ja vähän rallytokoakin.
Nemo ja Mila aloittivat agilla tällaisellä radalla, jossa treenien ideana oli keppiputkierottelu ja pakkovalssijaakotus ja kepeillä persjättöä.
Ensiksi Nemo.. 8-esteelle asti ihan hyvää rataa ja 2-esteen pakkovalssijaakotuskin onnistui oikein hyvin. Kerran hakeutui putkeen kepeille ohjattaessa, ja sitten meinasi mennä 2-välistä ja keppien takaa, mutta sitten hoksasi keppien alun ja sen jälkeen sujui oikein hyvin. Persjättö kepeillä onnistui yllättävän hyvin kummallakin.. tosin Nemo kerran jätti viimeisen välin tekemättä. Renkaalle flippi ja vetämällä putken oikeaan päähän.. Tuossa putkella ei ollut mitään ongelmaa kummallakaan.. Harjoiteltiin Nemon kanssa myös erityisesti kauempaa putkelle lähettämistä, sillä tuntui olevan aika kiinni kädessä.
Sitten Mila... Pakkovalssijaakotuksen teki heti oikein. Vähän hitaasti, mutta vähän se vahvistuessa nopeutui :) Milalla oli havaittavissa, että kun puomin lopussa en mennytkään ohi, niin ei osannut tehdä onoffia!! Tämä harjoitteluun! 4-esteelle vienti oli hirveän hidas ja jotenkin en saanut Milaan sillä esteellä vauhtia.. Mutta sitten taas 5 - 8 esteet meni vauhdikkaasti. Myös Mila hakeutui putkeen muutaman kerran, mutta hoksasi ekan välin yllättävän hyvin. :) Persjättö onnistui heti ekalla ja Mila jatkoi pujottelua tosi nätisti! :) Rengas-hyppy-putki -meni hyvin. Myös Milan kanssa testattiin 14-putkelle irtoomista ja hyvin irtosi :) Lopuksi tehdessä koko rata, niin muuten puhdas rata, mutta 16-hyppy jäi väliin.. Ihana Mila :)
Nala harjoitteli kuplautumista ja tehtiin liikkeet niin, että nami jätettiin kentän laidalle ja tehtiin seuruuta. Muuten mun mielestä kivalla ilmeellä ja ihan hyvällä tekniikalla, mutta paikalta täyskäännöksessä ja jäi seisomaan. Liikkeestä istumiseen lähti hyvin valmistelevaan osuuteen ja nätti istuminen. Luoksetuloon hyvä jäänti, super-stopit kummatkin!!! Ja sitten ne kaukot.. Ääääh! Tokolomalla on unohdettu ihan totaalisesti taas sekin vähän, mikä saatiin kuntoon... :( Ne ei varmaan koskaan tuu kuntoon! ;( Sitten lopuksi keppejä ja leikittiin :)
Nemon kanssa tehtiin vähän rallytoko-liikkeitä.. Seuraamista normaalikäynnillä sekä hitaasti ja juosten, käännöksiä, joista erityismaininta saksalaiselle ja sehän onnistuu jo!! :) eteentuloa pitää vähän vahvistaa vielä ennen lauantaita. Tämän jälkeen treenattiin noutoja.. Eka oli taas vähän plaah, mutta sitten syttyi ihan totaalisesti, kun tehtiin vauhtinoutoja.. Hienosti lähti laukalla ja palautti laukalla :) Loppuasentokin alkaa pikkuhiljaa löytymään. Tuossa on sama, kun perus luoksetulossa, että tulee vähän vinoon, eli loppuasentoa treenitään :)
Kivat treenit kaikille ja juniori oli tyytyväisenä nukkunut kotona mummun hoidossa. :) Kohta päästään treenaamaan jälleen mejää, kun juniori pystyy viettämään aikaa manduca-kantorepussa, eli pian metsätreenejä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti