maanantai 9. syyskuuta 2013

Agia, tokoo ja agivalmennusta

Torstaina päästiin ekaa kertaa meidän uuteen treeniryhmään treenaamaan. Kouluttajana toimii Aino. Treeneissä tuli Ainolta heti hyvää vinkkiä, miten lähdetään tekemään Nemon kurveja pienemmiksi. Nemolla oli todella hyvä vauhti päällä ja intoo piisasi, vaikka kyllä ihan hinkattiinkin joitain kohtia. :)


Nemon kanssa treenaukseen meni putkijarrutus (jota nyt ei välttämättä enää lähdetä hinkkaan tässä vaiheessa koiran elämää) idealla, että käyn vetämässä ihan reilusti putken suulta koiraa, takaakierrot, että käskytän kunnolla ajoissa niihinkin, saksalaisessa opettelen lähtemään ajoissa pois ja sitten esim väliin 18-19 opettelen sopivalta etäisyydeltä tyrkkäämään esteelle, jolloin saadaan seuraavasta käännöksestä tiiviimpi. 

Mila sai osallistua kanssa, kun paikalla oli vaan kolme koiraa. Milalle nyt ihan oikeasti putkijarrua tulevaisuudessa, koska sillä toivotaan vielä tulevan vauhtia ja vuosia paljon!! :) Milan kanssa ongelmaksi muodostui rytmittäminen 12-14 välillä, olin aina turhan edellä ja jouduin stoppaan a:lle, jolloin Milakin tuli sitten sinne, kun ei oikein tajunnut, että miksi seistä tönötän a:n edessä. Eli rytmittäminen on mun pään sisäiseen maailmaan nyt iskettävä jotenkin! Ja yllätysyllätys, Mila teki muuten saksalaisen ihan kivasti!

Se, mitä oikeesti joudun nyt harjoitteleen, on omat liikkumislinjat. mulla on vähän omat linjat hukassa, kun oli koirien edessä saksalaisen jälkeen, eli pitää ihan oikeesti miettiä nyt ne koiran linjat kunnolla rataantutustumisessa ja sitä kautta miettiä omia juoksulinjoja. 


Sunnuntaiaamu aloitettiin Spitzien tokoilla Killerillä. Nalalle rakensin ruudun ja merkin. Lähdettiin kuitenkin seuruulla liikkeelle. Aika kökköä oli nyt seuruu, eli kontakti eli aika hurjasti, myös juoksukäännökset oli huonot.

Jäävistä seisominen oli tällä kertaa hukassa ja sen tilalle tuli sitten istumista. Maahan ja istu ookoo.

Luoksetulo nappi!

Ruutu ja merkki AIVAN hukassa! Huhhuijakkaa... Nala vaan säntäili ees taas ja haukkua paukutti, kun ei tiennyt minne mennä. Noh, merkille autettiin menemällä lähemmäksi ja johan löytyi. Ja löytyihän se ruutukin, kun siirryin sivuttain ruutuun päin pari metriä. Ihanan haastavaa tämä mittelitoko!

Metskunoutoon pitää saada nyt intoo. Vähän hidas oli kapulan nosto ja innoton palautus, mutta kuitenkin hypyn kautta toi. Kissanruoka kehiin!

Kakejen ekaa seisomista 15 metristä, ekalla kertaa vähän pomppas, mutta toisella kertaa oli jo nätti. Tämän lisäksi tehtiin läheltä S-I -vaihtoja.


Milalle tein ruutua valmiilla namilla (vein Milan nähden) ja sitten heittonamilla. Kivaa ja innokasta irtoomista neidillä. :) Myös hyviä stoppeja ruudussa, jess! :)

Hyppynoudossa meinasi taas ekalla kerralla palauttaa sivusta, mutta toisen ja kolmannen toi nätisti hypyn kautta. Nyt alkoi olemaan jo jotain ajatusta, sillä vinosta heitosta toi sitten jo hypyn kautta. Hyvähyvä.

Kotona vielä vähän kaketreeniä. M-S on jo ihan kiva, S-M -vaihdossa alkaa olemaan ajatusta, kuten I-S -vaihdossakin. Mutta S-I on ihan vielä alkutekijöissä edelleen.


Tokotreenien jälkeen kiiruhdin JATtilaan Kim Kurkisen agilityvalmennukseen.

Teemana oli muistaminen ja "fysiikkatreeneissä", joihin en sitten mennyt, oli ollut muistamisharjoituksia. Höh, kylläpä sit harmittikin, kun en ollut mennyt, enkä nähnyt mitä olivat tehneet.


Nemolla oli radalle mentäessä hyvä meininki ja nollalla mentiin 18-esteelle eli kepeille asti. Otin riskin ja testasin persjättöö keppien aikana. Ekalla kerralla Nemo tuli 10-välistä pois, toisella tein persjätön niin lähelle keppejä, että osuinkin lopulta ja kolmas kerta toden sanoi. Treenattaviksi kohdiksi tuli lopulta vain 4 viimeistä estettä. Kokeiltiin 23-esteelle "japanilaista", mutta juteltiin kuitenkin, että jatketaan kisoissa edelleen päällejuoksumeinkiä, kuten olen tehnytkin. Putkijarrun tilalla kävin merkkaamassa Nemolle putken ja lähdin juoksemaan 22-estettä kohti, mikä olikin haastavin. Eli haaste 22:lla oli se, että kun harjoiteltiin japanilaista, niin mun piti odottaa hetki ennen kuin lähdin liikkeelle. Hirmu haastavaa! Kimikin mainitsi, että mulla pitäis olla pikkuisen nopeampi koira :D Mutta ihan hyvinhän nuo treenit meni ja jotain ajatuksiakin jätti, kuten putken merkkaus selkeämmin, rytmittäminen ihan tuollaisessa valssikohdassakin. + mainintaa tuli, että 6-esteen takaakierron valssiin tarkkuutta ja saksalaiseen aiempaa lähtemistä, ja siirtymistä pois koiran tieltä! Eli samaa kuin treeneissäkin!! Treeniätreeniä!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti