maanantai 4. helmikuuta 2013

Huippu viikonloppu!

En muista, milloin viimeksi fiilikset koirarintamalla olisi olleet näin hyvät, kuin nyt viikonlopun jälkeen! Aivan huikeaa!

Perjantaina menin tuttuun tapaan kouluttamaan jatko1-ryhmää. Heillä oli tällä kerralla treeninä tehdä pieni rata, johon tehtiin putkiin yhdistämällä valsseja ja persjättöjä ja toisella kierrokselle vähän takanaleikkausta.

Tällainen kiva rata, jossa pääsi vähän vauhdin hurmaan! :)
Takanaleikkaustreeni tehtiin 7-5 ja 5-7 esteillä :)


Sitten tyttöjen (Nemon ja Milan) omiin treeneihin. Rata näytti tältä:

Teemana oli niistot ja haastava keppiharjoitus sekä vielä layeröinti. Olin vähän sitä mieltä rataantutustumisen aikana, että tässä sössitään ja kovaa, sillä ideana oli tehdä kisanomaisesti ekalla kierroksella ja sitten toisella vähän treenailla lisää ja hioo kuvioita.  

1-3 kutsu + niisto-persjättö
4 "niisto"/ohjattu kepeillevienti
5-6 layeröinti + niisto 6:lla niisto
7-8 niisto + koiran hallinnassa vienti putkelle (huomaa oma rintamasuunta, ettei ohjaa 6-hypylle)
8-9 putkelta koiraa "nenästä vetäen" / putkijarru + niisto hypyllä
10 A:lla jäänti vähän taka-alalle
12 niisto 

Nemon kanssa olisi radalta tullut 5 ja sekin vain keppien viimeisestä välistä, kun ei oltu koskaan treenattu keppejä noin ahtaassa välissä! Mutta ihan huippuhyvä treeninä! :) Nemo muutenkin meni aikamoista haipakkaa jälleen! On se vaan ihana! Toisella kierroksella korjattiin mm. 8-putken ulostulo tiiviimmäksi sillä, että kävin vetämässä koiran ihan putken suulta, jolloin saatiin nätti kurvi. Myös 12-esteen niistoa saatiin Johannan neuvoilla nätimmäksi, kun ensin tein painonsiirtoa taaksepäin ihan turhaan! 

Milalla olin varma, että ei tämä rata onnistu, ei millään... Mutta niin... Keppien "niisto" onnistui, kepit onnistui, vaikka vähän töksähtikin meno, layeröinti onnistui, niiston onnistui! JES! ainoa virhe oli, että vähän meinasi keppien viimeinen väli hidastua ja sitten A:lta valui alas, mutta 0:han se periaatteessa olisi ollut, jos olisi vaan jatkanut, mutta korjailin A:n kontaktin. Milalla on vähän hukassa taas tuo 2o2o, mutta kyllä me se saadaan taas kuntoon!

Kävin tekemässä toisen vuoron aikana viereisellä tyhjällä kentällä A:ta namilla ja heti saatiin A:n kontaktista parempi jo muutamalla toistolla. Toisella treenikerralla Mila tekikin tosi nätin A:n ihan radallakin! On se vaan kehittynyt huimasti puolessa vuodessa! Ihan jo vauhdissa huomaa valtavaa eroa! Myös koiran itseluottamus on kokenut huikeeta edistystä! Oon niin iloinen tuosta koirasta ja tottakai Nemostakin! :)


Lauantain tokoilut + pikkutreenit agin puolella

Lauantaina kävin poikani mentyä nukkumaan treenaamassa vielä JATtilassa erityisesti tokoa. "Lepakkovuorolla" oli kiva treenata, kun sai ihan rauhassa olla yksin hallilla! Nala aloitti ruudulla, jonka olin rakentanut sen ollessa autossa. Kävelin n. metrin ruutua kohden hokien "edessä ruutu" -lausetta ja tämän jälkeen vielä paikaltaan bongaus ja lähetys ja het EKALLA KESKELLE RUUTUA! :) Jeah! Pari toistoa vielä, ja nättejä ruutuja oli :) 

Seuraavana liikkeenä luoksetulon seisomiset ja mielestäni ihan nättejä ja napakoita olivat. Istuminen ookoo, seuraamisessa hyvä kontakti ja paikka, ei levinnyt yhtään! Hyppynoudossa ei yrittänytkään kiertää, jes :) Nyt vaan pitäisi alkaa kantaan niitä muitakin kapuloita matkassa, eikä vaan meidän minimini-kapulaa :)

Loppuun kaukelit. Heti n. 10 metriin muistutteluna 3-seteissä. Aluksi I-S-vaihdossa meinasi teputtaa, mutta tein sitten läheltä ja muistuihan se mieleen! Tämän jälkeen jätin viivalle, menin 10 metriin ja tein sarjan I-S-M-S-I-M ja niin vaan koira oli edelleenkin kaikkien vaihtojen jälkeen viivalla! VAU! Tämän jälkeen juostiin Nalan kanssa ympäri kenttää ja heitin sitä putkeen, mistä se tykkää! :) Aivan mahtavat treenit! :)

Nemolle aluksi eilisen treenin putki-keppitreenipätkä ja kerrasta hyvin, toisellakin vielä oikein. :) Tämän jälkeen seuruut, liikkeestä maahan ja luoksetulon stopit.. Kivaa työskentelyä, mutta vähän meinaa pikkupörrö karata lapasesta, kun on niin kivaa!! Nouto, kaukot (5metristä hyviä toistoja, kerran nosteli pyllyään istumaan nousussa) ja hyppykin (meinaa vaan vielä ekalla käskyllä jäädä seisomaan, kun on niiin vahva se) alkaa oleen ihan kivannäköinen... ainut on se piilopaikkamakuu, jota on "unohtunut" treenata! eli aika on!

Milalle A:ta ja hienoja stoppeja oli. Tämän jälkeen ruutua "koske"-lätkän kanssa ja hyvin irtosi ja hyvin jäi tällä kertaa seisomaan ruutuun, jes! :) Luoksetulon stopit oli yllättävän napakoita, JES! Tasamaa nouto ookoo, mutta hyppynoudossa yritti ekaksi kiertää, mutta sen jälkeen hyppeli ihan mielellään kapulan kanssa. :) AVO-kaukot 10metristä hyvät ja napakat! Ja loppuun vielä keinutreeniä, ja sekin on ihan kivalla mallilla.. Vielä vähän himmailee liian aikaisin, mutta ei niin pahasti kuin ennen :) 

JEEEE!!! Oon niin onnellinen mun fifeistä <3

Sunnuntaina vein koirat yli tunniksi metsään rämpimään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti