perjantai 4. lokakuuta 2013

Joskus voisi kouluttaa koiraa ja luottaa sen osaamiseen

Eilen oli ACE:n kurssi Jattilassa ja kouluttajana oli Tiia Vitikainen. Radan profiili näytti kovin haastavalta, kun näin sen valmiina ja kun tutustuimme rataan. Päässä soi ajatukset "ei tule onnistumaan" uudelleen ja uudelleen.

Tiiakin lopuksi sitten totesi, että milläs sitä osaa luottaa koiran taitoihin, jossei sen koskaan anneta mahdollisuutta näyttää taitojaan. :)


2-esteelle turvallisin vaihtoehto olisi ollut ottaa takaa esim pakkovalssilla, mutta nyt treenattiin koiran häiriönerottelua. Eli annettiin takaakiertokäsky ja koiran piti erottella takaakierto ja putkikäsky. Olin varma, että Nemo irtoo putkeen, mutta eipä irronnutkaan.

Ekalla kertaa 3-esteen valssi valui, jolloin Nemo meni putken ohi. Tarkempi saa olla, että valssi menee tismalleen oikeaan suuntaan! ;(

4-esteellä oli 1metrin sääntö voimassa ja putki tuli olla itse ohitettuna ennen koiraa, jolloin se kääntyi oikeaan suuntaan. Vitsit, tuo on vaan niin jännä asia, miten se toimiikaan noin!! :)

Kepeille tuli käskyttää jo ennen 5:n ponnistusta, eikä saanut rynnätä keppejä kohti,  ettei koira hae liikkeestä putkea. Nemo haki tosi nätisti jo ekalla kepit, mutta eilen ei kestänyt kepeillä päällejuoksu-persjättöä.

Tarkkana sai olla 8-putken hirton ja vedon kanssa, oli nimittäin väärä pää herkässä!

9-10 oli helppo kohta ja Nemo tuli nätillä kaarella persjätöllä, myös 11-esteen saksalainen onnistui nätisti.

12-14 meni Nemolta todella sujuvasti ja olin todella tyytyväinen, miten Nemo haki 14:n oikealta puolelta, lähti itsenäisesti suorittamaan estettä, vaikka mä lähdin poispäinkäännöksellä juokseen takaisin.

16-putkelle oli tarkoitus lähettää koira ja juosta toiselle puolelle 17-hyppyä. Tää oli Nemolle haastavaa ekalla kerralla ja Nemo kyllä katsoi kovasti putkea, mutta uskallus ei riittänyt kun mun jalat juoksi eri suuntaan. Toisella kierroksella ei ollut enää mitään ongelmaa.

17:lle pakkovalssi-jaakotus-valssi, mikä onnistui Nemolla tosi nätisti.

Suurimman ongelman eilen tuotti kohta 18-19! Ensimmäisellä kierroksella Nemo ei meinannut millään irrota 18-esteelle, toisella kierroksella kyllä ja vielä toisellakin kierroksella yritti tulla 18 ja 19 -hyppyjen välistä, mutta apu tuli Tiian yllätysnakeista, jotka vaan ilmeistyi hyppyjen taakse :D

21-hypyltä Nemon oli lähes mahdoton ajatella, ettei saa mennä kepeille. Vaikka liike lähti kohti putkea, niin Nemo päättäväisesti haki keppejä. Jälkeenpäin ajatellen Nemolle olisi ollut ehkä paras olla lähellä ottamassa se mukaan hypyltä.

Pimeään putkeen lähetys onnistui todella nätisti, eikä sen kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa :)

Mutta yllätyksekseni Nemo kuunteli erottelukohdat nätisti ja niissä kohdissa, joissa en luottanut siiten, se näytti mulle närhen munat :)

Ihana Nemo! Lopuksi totesin Tiialle, että nyt ihan hyvillä mielin voi lähteä kisaamaan sunnuntaina. :)



Parkkiksella treenattiin päivällä vielä vähän tokoa tytsyjen kanssa. Nalalle käännöstreeniä seuruussa, jäävät, luoksetulo loppuun saakka (ennakoi pitkästä aikaa seisomisen, porsas!) ohjattua noutoa.
Ihana vire jälleen ja teki nätisti töitä koko ajan. Jäävissäkin oli selkeää ajattelua ja kuuntelua ja makuuasentokin alkoi löytyä (ainakin peruuttamalla).

Ohjatussa oli täysin eri meininki kun edellispäivänä JATtilassa. Ihan ekalla kerralla oli ryntäämässä suoraan keskimmäiselle kapulalle, mutta sitten mentiin yhdessä merkille ja tämä ehkä vähän rauhoitti sen mieltä, sillä nimittäin eilen löytyi joka kerta oikea suunta! Mä en ymmärrä tuota koiraa! :D

Milalle istumista, tosi varmoja ja nopeita. :) Luoksetuloa (saisi olla vieläkin jämäkin seisominen) ja vähän seuruuta. Mielestäni seuruu on erityisesti mennyt eteenpäin ja aaltoilu ja edistäminen on jäänyt vähemmälle (mutta arvatenkin tulisi jälleen kokeessa esiin... )

Nemolle vielä luoksetulo, seisominen, nouto ja kaukot. Luoksetulossa löi ekalla maahan -> korjaus -> nätti stoppi + istuminen -äh! -> uusi yritys ja superhyvä. Tuo on nyt vähän jännää, miten tuon kanssa tulee ensi viikon lauantain kokeissa käymään.. :/

Nouto oli todella hyvä, kaukot oli alamäkeen haastavat ja pylly lähti liikkeelle, mutta tasamaalla helpompi. Huih, kylläpä jo alkaa pikkuhiljaa jännittään. Jyväskylän tokokokeisiinkin tuli jo ilmoitettua fifi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti