tiistai 22. marraskuuta 2011

Agia maanantai-iltaan

Ekaksi koulutin agia jatko2-ryhmälle ja tämän jälkeen oli omat treenit. Mila aloitti perjantaina juoksut, joten jäi nyt sitten treenitauolle agista ja tokosta halleilla.

Nemo meni tuuraamaan itseään ja olihan se aivan ihana! Se toimii melkeinpä jo kuin ajatus ja lukee upeasti mun ohjausta, mikä tarkoittaa sitä, että lukee liiankin hyvin ja virheestä tekee juuri niin kuin ohjaan :)

4:lle tein linjauksen, jolloin sain melko nopean kaarroksen Nemolle. Mutta edelleen pitäisi harjoitella tiukkoja käännöksiä, erityisesti kun on muita esteitä lähellä, sillä helposti alkaa etsiä ensimmäistä estettä. Eilen selkeästi alkoi hakea 2-estettä 4:n jälkeen, vaikkei sitten hypännytkään.

Ongelmana oli 8, jossa itse ei meinannut saada pidettyä ylävartaloa hypyn suuntaan, vaikka jalat jo lähti eteen päin.. hankalaa!!

Hyvä A!

Keppejä tehtiin ja putkeen irtoomista sekä pimeää putkee. Vielä tarvitaan harjoitusta! :) Mutta edistystä alkoi ehkä tapahtua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti